Verkkouutiset

Moskovan metro 13. lokakuuta 2021. LEHTIKUVA / AFP Dimitar Dilkoff

Venäjällä jo tuhat koronaan kuollutta päivässä

Osalla venäläisistä on vieläkin vaikeuksia uskoa koronan olemassaoloon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lauantaina Venäjällä ylitettiin ensi kerran tuhannen koronauhrin rajapyykki ensi kertaa koko pandemian aikana. Päivittäinen raportoitu tapausmäärä oli 34[nbsp]325. Samaan aikaan ravintolat, yökerhot ja tapahtumat ovat tupaten täynnä. Aina niin ruuhkaisessa Moskovan metrossa harva käyttää maskia tai pitää sitä kunnolla.

Maan väestöstä vain kolmasosa on rokotettu ja yli puolet ei aio edes rokotetta ottaa. Venäjän koronaepidemian johtava asiantuntija, moskovalaisen Kommunarkan sairaala-alueen ylilääkäri Denis Protsenko sanoo tilanteen olevan ”jollei kriittinen, niin lähellä sitä”:

Venäjä on mennyt koronatoimissaan ääripäästä toiseen. Maaliskuussa 2020 maan hallinto määräsi täyden sulkutilan kahdeksi kuukaudeksi. Yksityiset yritykset suljettiin kaikki kerralla koosta riippumatta. Valtio tuki vain suurten valtionyhtiön työntekijöitä, joiden katsotaan olevan Kremlin hallinnon ydinkannattajakuntaa. Tuolloin koronan ensivaiheessa 60 prosenttia venäläisistä kotitalouksista ilmoitti menettäneensä tuloja.

Sittemmin maassa ei ole otettu rajoituksia käyttöön, vaikka maassa velloo vallitsevana tarttuvampi ja ärhäkämpi delta-muunnos. Alueilla on otettu käyttöön QR-koodipohjaisia sisäänpääsyjä yleisötilaisuuksiin, mutta nämä puuttuvat suurimmasta tautipesäkkeistä eli Pietarista ja Moskovasta, jotka ovat nyt Euroopan avoimimpia kaupunkeja vailla minkäänlaisia rajoituksia. Moskovassa kokeiltiin kesällä QR-koodi rajausta, mutta lopetettiin heti, kun yritykset ilmoittivat sen vaikuttaneen negatiivisesti tuloihin.

– Venäläiset ovat jatkuvasti ilmaisseet olevansa enemmän huolissaan taloudellisesta kuin epidemiologisesta tilanteesta. Kansan hallintoonsa kohdistuvat odotukset ovat erittäin alhaisia, eivätkä he usko saavansa lainkaan tukea sulkutilan aikana. Tämä auttaa selittämään sitä, miksi ihmiset haluavat pitää yhteiskunnan auki kuolemista huolimatta, sanoo Guardianille Moskovan talouskorkeakoulun sosiologian professori Christian Fröhlich.

Mielipidetiedusteluiden mukaan 55 prosenttia venäläisistä ei pelkää koronatartuntaa. Erään tutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa venäläisistä pitää koronaa ihmisen kehittämänä bioaseena. Ihmisillä on ristiriitaisia käsityksiä taudista.

Riippumattoman Levada-tutkimuslaitoksen johtajan Denis Volkovin mukaan tähän on syynä Venäjän hallinnon ristiriitainen yleisöviestintä. Valtiolliset televisiokanavat ovat vähätelleet pandemiaa ja ilkkuneet sulkutoimia toteuttaneille muille maille.

Lisäksi hallinto on aina välillä julistanut koronaepidemian kukistetuksi. Se on lopettanut koronarajoituksia aina kulloisenkin poliittisen tarpeen mukaan, kuten keväällä ja kesällä 2020 juuri ennen Voitonpäivän sotilasparaatia ja presidentti Vladimir Putinin jatkokaudet mahdollistanutta kansanäänestystä.

– Sitä niittää, mitä kylvää. Moni lopetti ottamasta koronaa tosissaan, kun yhä uudelleen ja uudelleen toistettiin pandemian olevan ohitse. Tämä taas on näkynyt haluttomuutena ottaa rokotetta, sanoo Volkov.

Myös Denis Protsenko on vetoaa maanmiehiinsä, että nämä ottaisivat koronan tosissaan.

– Ihmiset, tämä on totta, koronavirus ei ole vitsi tai fiktiota. Uskomatonta, että tämän suhteen pitää vakuuttaa ihmisiä vielä pandemian toisena vuotenakin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)