Verkkouutiset

Venäjä saattaa iskeä Ukrainaan – ”asetelma on muuttunut”

Venäläisjoukkojen liikkeet enteilevät James Sherrin mukaan todennäköistä hyökkäystä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Itä-Ukrainassa vuodesta 2014 jatkuneen sodan eskaloitumisesta on esitetty viime vuosina useita sittemmin aiheettomiksi osoittautuneita varoituksia. Nyt asetelma on kuitenkin arvostetun brittiläisen turvallisuuspolitiikan asiantuntijan James Sherrin mukaan muuttunut, sillä Venäjä on menettämässä poliittisen aloitteensa, mutta pystyy edelleen käyttämään merkittävää sotilaallista voimaa.

Jo tammikuussa ulkoministeri Sergei Lavrov esitti hänen mukaansa eräänlaisen ultimatumin, jossa tämä uhkasi Venäjän ryhtyvän ”tarvittaviin toimiin”, elleivät Ranska ja Saksa taivuttele Ukrainaa mukautumaan Kremlin vaatimuksiin. Samaan aikaan Venäjän mediassa ovat kiihtyneet spekulaatiot Donetskin ja Luhanskin miehitettyjen alueiden liittämisestä Venäjään.

Venäläiset sotilasasiantuntijat puhuvat nyt julkisesti jopa etenemisestä Dneprille, jonka varrella muun muassa Ukrainan pääkaupunki Kiova sijaitsee.

Sherr pitää skenaariota Donbassin liittämisestä Venäjään epätodennäköisenä, sillä se merkitsisi Minskin sopimusten päätymistä romukoppaan. Niiden myötä presidentti Vladimir Putin menettäisi keskeisen keinonsa vaikuttaa Ukrainan tulevaisuuteen.

– Täysimittaisten sotilasoperaatioiden käynnistäminen samaan tapaan kuin Venäjän eri puolustushaarojen hyökkäykset kesällä 2014 ja talvella 2015 on vähemmän epätodennäköistä, mutta ei luultavaa, Sherr kirjoittaa Viron kansainvälisen puolustus- ja turvallisuustutkimuskeskuksen (ICDS) julkaisemassa artikkelissa.

Laajamittaista invaasiota vastaan puhuvat hänen mukaansa tällä hetkellä muun muassa kelirikkoaika ja se, että sen edellyttämiä satoja panssarivaunuja ja polttoainesäiliöitä on vaikea kätkeä. Toistaiseksi nähdyn joukkojen keskittämisen hän arvioi viittaavan pikemminkin paikalliseen operaatioon kuin pyrkimykseen edetä syvälle Ukrainaan. Lisäksi Ukrainan asevoimat ovat nykyisin olennaisesti paremmassa kunnossa kuin ne vuosina 2014–2015 olivat.

Kuin Mainilan laukaukset

Realistisimmalta vaikuttaa Sherrin mukaan tällä hetkellä skenaario, jossa Venäjä toteuttaa dramaattisesti paikallisen eskalaation, jonka lopputulemana se voisi luoda ”uuden todellisuuden” sijoittamalla venäläisiä ”rauhanturvaajia” Ukrainan ja Venäjän väliselle demarkaatiolinjalle.

Tällaisellekin eskalaatiolle Venäjä haluaisi hänen mukaansa rakentaa verukkeen, joka saisi Ukrainan näyttämään syylliseltä. Kyse olisi siis samankaltaisesta provokaatiosta kuin marraskuun 1939 Mainilan laukaukset Suomen talvisodan alla.

– Puolustusministeri Sergei Šoigun taannoinen viikonloppu Putinin kanssa taigalla viittaa siihen, että sellaiseen operaatioon saattaa olla korkeintaan viikkoja. Sen voimme varmuudella otaksua, että he eivät matkustaneet sinne keskustelemaan meteoriiteista, juomaan olutta ja kävelemään metsässä, kuten Venäjän media on raportoinut, Sherr sanoo.

– On ilmeistä, että merkittävä eskalaatio voisi saada Ukrainan tiivistämään rivinsä ja kiihdyttämään läntistä tukea. Se ei kuitenkaan vähennä eskalaation todennäköisyyttä, hän toteaa.
Kreml näyttää hänen mukaansa edelleen uskovan, että Ukraina on välttämätöntä pakottaa veljelliseen suhteeseen Venäjän kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)