Desinfiointikoppi ostoskeskuksessa Moskovassa. / LEHTIKUVA / AFP / Kirill Kudryavtsev

Venäjä testaa rokotetta sotilaisiin

Kliiniset kokeet on määrä saada valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä.

Venäjän asevoimat ilmoittaa valinneensa 50 vapaaehtoista uuden koronavirusrokotteen kliinisiin testeihin. Mukana on 45 miestä ja viisi naista.

Kaikille osallistujille on tehty alustava terveystarkastus ennen keskiviikkona aloitettavia kokeita. Asevoimien tiedotteen mukaan henkilöt on valittu eri puolilta Venäjää eri sotilashaaroista.

Tavoitteena on tutkia kokeellisen rokotteen turvallisuutta, syntyvää immuunivastetta ja mahdollista suojaavaa tehoa SARS-CoV-2-virusta vastaan. The Moscow Times -lehden mukaan Venäjällä on kehitteillä yhteensä 47 eri versiota koronavirusrokotteesta.

Puolustusministeriön alaisessa mikrobiologian tutkimusinstituutissa on aiemmin selvitetty Ebolaa, MERS:iä ja influenssaa vastaan kehitettyjä rokotteita.

Puolustusministeri Sergei Shoigun mukaan kliiniset kokeet saadaan valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä. Laajamittaisten rokotusten on lupailtu alkavan ehkä jo loppukesästä.

Venäjällä on vahvistettu tähän mennessä yli 423 000 Covid-19-tapausta.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt