Verkkouutiset

Venäjä peruu Vladimir Putinin esittelemän superaseen rahapulan takia

Venäjä hyllyttää uusia ydinasejärjestelmiään budjettisyistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä on päättänyt lopettaa uuden mannertenvälisen RS-26 Ruzbeh-ohjuksensa kehittämisen vain viikkoja sen jälkeen, kun presidentti Vladimir Putin suitsutti asejärjestelmää osana tulikivenkatkuista kansakunnan tila -puhettaan. Myös aiemmin laajaa mediahuomiota herättänyt Barguzin-ydinasejuna on päätetty hyllyttää. Aseohjelmia arvioidaan uudestaan vasta vuonna 2027.

Asiasta tässä kertovan War Zonen mukaan Venäjä on päättänyt keskittyä Ruzbehin sijaan hypersonisen Avangard-taistelukärkensä kehittämiseen. Päätöksen takana ovat mitä ilmeisimmin Venäjän asevoimien tunnetut budjettihuolet. Ruzbehin oli nimittäin Putininkin puheen mukaan alun perin määrä olla Avangardin pääasiallinen laukaisujärjestelmä. Venäjän median mukaan on tullut selväksi, ettei Venäjällä riittäisi varoja sekä Avangardin että Ruzbehin samanaikaiseen kehittämiseen.

Ohjusjärjestelmän hyllyttäminen merkitsee, että Avangardin laukaisuun tullaan mitä todennäköisimmin käyttämään yhä kehitysasteella olevaa RS-28 Sarmat-ohjusta.

Venäjä on esitellyt viime vuosina runsaasti uusia edistyneitä asejärjestelmiä. Useimpien kohdalla on kuitenkin selvää, etteivät aseohjelmat joko ole läheskään niin pitkällä kuin venäläiset väittävät tai sitten niiden hankkimiseen ei riitä varoja. Putinin puheessaan esittämiin väitteisiin jo käytössä olevista superaseista on suhtauduttu skeptisesti.

Rahapula on iskenyt myös tavanomaisempiin uusiin venäläisaseisiin. Esimerkiksi Venäjän suurieleisesti esittelemiä uusia Armata-panssarivaunuja ei ole saatu asevoimien käyttöön kovinkaan montaa. Maan ensimmäinen viidennen sukupolven T-50-hävittäjä on puolestaan aikataulusta jäljessä eikä niitä ole toimitettu ilmavoimille kuin kymmenkunta kappaletta. Nämäkin koneet ovat tiettävästi varsinaista tuotantomallia edeltäviä prototyyppejä, joiden ominaisuudet eivät vielä vastaa lopullista konetta.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)