Verkkouutiset

Venäjä kiistää osallisuutensa Facebook-mainontaan

Maata on epäilty Yhdysvaltain presidentinvaalien aikaan tehdystä laajasta kampanjoinnista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän mukaan se ei ole laittanut mainoksia yhteisöpalvelu Facebookiin vaikuttaakseen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, kertoo The Moscow Times. Asiasta kertoi Venäjän presidentin lehdistösihteeri Dimitri Peskov tiedotustilaisuudessa. Hänen mukaansa maalla ei ole tietoa, kuka mainosten takana on.

”Me emme tiedä kuka laittaa mainoksia Facebookiin tai miten. Venäjä ei ole koskaan sekaantunut tähän”, hän sanoi.

Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg kertoi torstaina, että se tulee luovuttamaan asiaa tutkiville viranomaisille 3000 mainosta, joiden epäillään pyrkineen vaikuttamaan Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.

Jo aiemmin yhtiö kertoi sulkeneensa satoja väärennettyjä venäläistaustaisia tilejä, jotka olivat ostaneet mainoksia kaikkiiaan 100 000 Yhdysvaltain dollarilla. Yhteisöpalveluyhtiö oli jäljittänyt niiden alkuperän Pietarissa sijaitsevaan ns. trollitehtaaseen, jonka tavoitteena on levittää venäjämyönteistä propagandaa.

”Emme ole koskaan kuulleet tästä”, sanoi Peskov kommentoi tuolloin kyseistä väitettä.

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)