Venäjä jatkaakin kiivaita ilmaiskuja Syyriassa

Venäjän ilmaoperaatio Syyriassa on jatkunut vetäytymisilmoituksesta huolimatta.

Venäjän ilmavoimien Syyriaan jääneet koneet ovat suorittaneet kiivaita ilmaiskuja Syyriassa samaan aikaan, kun osa koneista on vedetty takaisin Venäjälle.

Asiasta uutisoi Guardian. Sen mukaan Syyrian hallituksen joukot etenivät tiistaina ”vahvan venäläisen ilmatuen turvin” kohti Palmyran kaupunkia. Tiedot ovat peräisin Syyrian presidentti Bashar al-Assadin joukkojen rinnalla taistelevan Hizbollahin mediasta.

Venäjä ilmoitti maanantaina yllättäen vetävänsä al-Assadin hallintoa tukeneet joukkonsa pois Syyriasta. Presidentti Vladimir Putinin mukaan niiden tehtävä oli suoritettu. Venäjän mediassa on kierrätetty videoita ja kuvia kotiin palaavista koneista ja lentäjistä.

Ilmoituksesta huolimatta on selvää, että Venäjän sotilaallinen läsnäolo alueella pysyy vahvana. Venäjä ei esimerkiksi aio purkaa operaatiota varten rakentamaansa Hmeimimin ilmatukikohtaa Latakian lähistöltä. Mediatietojen mukaan Venäjä jättää kaikkiaan noin tuhat miestä, lukuisia lentokoneita ja myös kehittyneen S-400-ilmatorjuntaohjusjärjestelmänsä Syyriaan. Tämä tarkoittaa, että Venäjällä on väistämättä sanavaltaa siihen, mitä Syyrian suhteen päätetään kansainvälisissä pöydissä.

Venäläisjoukkojen kotiinpaluutapahtumassa puhunut Venäjän apulaispuolustusministeri Nikolai Pankov totesi Syyrian operaation olevan ”kaikkea muuta kuin ohi”. Hänen mukaansa Syyriaan jääneet venäläiskoneet tulevat jatkamaan iskujaan.

Syyrian hallinto on pyrkinyt vähättelemään Venäjän vetäytymisen todellista merkitystä. Sen mukaan Venäjän joukot jatkavat yhä Bashar al-Assadin tukemista.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt