Verkkouutiset

Venäjä huolestui Ruotsin kasvavista puolustusmenoista

Venäjän ulkoministeriö syyttää Ruotsia Venäjä-vastaisista pelkotiloista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä on reagoinut jyrkästi Ruotsin asevoimien vahvistamiseen ja puolustusmenojen kasvattamiseen.

– Kansallisen turvallisuuden takaamiseksi tarvittavan strategian muodostaminen on Ruotsin suvereeni oikeus. Näin nopea sotilasmenojen kasvattaminen – joka ruotsalaistarkkailijoiden mukaan on verrattavissa kylmän sodan aikaan – voi kuitenkin vain ja ainoastaan herättää huolta, Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova toteaa tiedotteessa.

Ruotsin hallitus on esittänyt peräti noin 2,6 miljardin euron eli noin 40 prosentin korotusta puolustusmäärärahoihin vuoteen 2025 mennessä. Satsaus on suhteessa suurin sitten kylmän sodan alkuaikojen. Kalustohankintojen lisäksi Ruotsi aikoo muun muassa kasvattaa asevelvollisten määrää ja palauttaa aiemmin lakkautettuja jalkaväkirykmenttejä.

Venäjän ulkoministeriön mukaan huolta lisää entisestään se, että Ruotsin hallituksen esitykseen sisältyy ”paniikkia lietsova skenaario” Ruotsiin kohdistuvasta aseellisesta hyökkäyksestä sekä se, että Venäjä mainitaan esityksessä yli sata kertaa ja sitä kohdellaan pääasiassa mahdollisena uhkana Ruotsin turvallisuudelle.

Venäjän mukaan kyse on ”keksityistä Venäjä-vastaisista pelkotiloista”, jotka ovat seurausta NATO:n Tukholmaan kohdistamasta painostuksesta. Puolustusliittoa Venäjän ulkoministeriö syyttää puolestaan jännitteiden ja eskaloituvien sotilaallisten toimien lietsomisesta ennen niin rauhallisessa Pohjois-Euroopassa.

Venäjän viime aikainen sotilastoiminta Itämerellä ja arktisilla alueilla sekä sen lähialueiden levottomuudet ovat herättäneet huolta Pohjoismaissa. Ruotsi kohotti elokuun lopussa poikkeuksellisesti puolustusvoimiensa valmiustilaa. Syyksi kerrottiin tuolloin Venäjän sotaharjoitus Itämerellä.

LUE MYÖS:

Suomen lähialueilla poikkeuksellista sotilastoimintaa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)