Verkkouutiset

”Venäjä heikentää Eurooppaa suurvalta-aseman vuoksi”

Europarlamentaarikon mukaan EU:ta vastaan on kohdistettu hyvin rahoitettu propagandakampanja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok./EPP) mukaan Venäjän nykyhallinto pitää länsimaista demokratiaa, vapautta ja ihmisoikeuksia perustavanlaatuisina uhkina.

– Venäjä yrittää jatkuvasti heikentää Eurooppaa oman suurvalta-asemansa vahvistamiseksi. Sen tavoitteena on hajottaa EU ja vetää matto alta yli 70 vuotta mantereellamme rauhaa, vakautta ja vaurautta rakentaneilta arvoilta, Sarvamaa kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Hänen mukaansa kansanvallan kulmakiveen osuvat valeuutiset ja vaalivaikuttaminen ovat räikein esimerkki Venäjän toiminnasta. Viime viikolla julkistettujen tietojen mukaan jopa 241 miljoonaa eli noin puolet EU:n väestöstä oli kohdannut venäläisten toimijoiden levittämää harhaanjohtavaa tietoa sosiaalisessa mediassa.

Petri Sarvamaa huomauttaa, että epäluottamuksen siemeniä kylvetään korostamalla yhteiskuntia jakavia kysymyksiä.

– Pidemmän päälle vastakkainasetteluiden keinotekoinen voimistaminen ja keskustelun ohjailu pelaavat auttamatta [Vladimir] Putinin pussiin heikentämällä eurooppalaista yhteiskuntajärjestystä kohtaan tunnettua luottamusta, Sarvamaa kirjoittaa.

Europarlamentaarikko toteaa neuvotelleensa romanialaisen kollegansa Siegfried Mureșanin kanssa kolmen miljoonan euron rahoituksen StratCom Plus -hankkeelle, joka seuraa ja korjaa harhaanjohtavaa tietoa.

– Meillä on vastassamme erittäin laajalle levinnyt, tarkasti kohdennettu ja runsaasti rahoitettu propagandakampanja. Eurooppalaisten arvojen puolustaminen on jokaisen asia ja kaikkien etu silloinkin, kun päivänpolttavat kysymykset jakavat mielipiteitä, Petri Sarvamaa toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)