Verkkouutiset

Venäjä harjoitteli syyskuussa suursotaa naapureita vastaan, ydinaseet mukana

Puolalaisarvion mukaan Venäjän Zapad-harjoitus ei vastannut julkisuuteen annettuja tietoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän syyskuun Zapad-sotaharjoitukseen osallistui merkittävästi ilmoitettua enemmän joukkoja. Harjoituksen kuvitteellinen tilanne ei myöskään vastannut sitä, mitä Venäjä siitä julkisuuteen tiedotti. Näin arvioi puolalainen Warsaw Institute -tutkimuslaitos tästä löytyvässä selvityksessään.

Zapadiin oli alun perin venäläisilmoituksen mukaan määrä osallistua vain 12[nbsp]700 sotilasta. Eri arvioiden mukaan todelliset määrät liikkuivat kuitenkin 40[nbsp]000 ja 100[nbsp]000 sotilaan välillä. Venäjää on kritisoitu siitä, että se järjesti useita samanaikaisia pienoisharjoituksia kätkeäkseen Zapadin todellisen koon.

Venäjän puolustusministeriön julkisuuteen antamien tietojen perusteella Zapadissa harjoiteltiin kuvitteellista tilannetta, joka muistutti Venäjän näkökulmasta lähinnä käänteistä versiota Ukrainan sodasta.

Ennakkon annetussa Zapad-skenaariossa Venäjä ja Valko-Venäjä joutuvat sotaan Latvian, Liettuan ja Puolan alueille sijoittuvien keksittyjen Vesbarian ja Lubenian valtioiden sekä Valko-Venäjän ja Baltian ja Puolan väliin kehitetyn kapean Veishnorian valtion kanssa. Vihollisuudet alkavat Venäjän Krimillä käyttämiä tunnuksettomia joukkoja, eli niin kutsuttuja pieniä vihreitä miehiä, muistuttavien vihollisen sabotöörien ja kumouksellisten terroristijoukkojen iskuilla Valko-Venäjällä ja Kaliningradissa.

Venäjän puolustusministeriön mukaan Venäjä ja Valko-Venäjä joutuivat harjoituksen alussa vastaamaan nopeasti näiden ”laittomien aseellisten ryhmien” toimintaan. Harjoituksen toisessa vaiheessa taas torjuttiin”aggressiota liittovaltiota vastaan” ja harjoiteltiin ulkopuolisen tukitoiminnan katkaisua ja estämistä.

Warsaw Foundationin mukaan kyse ei puheista huolimatta ollut puolustusharjoituksesta missään muualla kuin Valko-Venäjän alueella. Todellisuudessa harjoiteltiin aina Mustaltamereltä Barentsinmerelle ulottuvan rintaman totaalista sotaa länttä vastaan.

– Venäläiset harjoittelivat taistelutoimintaa. Tässä tapauksessa viholliset eivät olleet sabotöörejä tai terroristeja vaan toisten valtioiden armeijoita. Kukaan ei turvaudu massiivisiin ilmaiskuihin (lentokoneiden ja ohjusten avulla) ja satoihin tankkeihin taistellessaan hajanaisia sotilasmuodostelmia (”pieniä vihreitä miehiä”) vastaan, arviossa todetaan.

Tutkimuslaitos huomauttaa, että esimerkiksi Liettua on sanonut Venäjän harjoitelleen hyökkäystä Baltiaan. Etenkin harjoituksen viimeisenä päivänä harjoiteltiin toimintaa koko laajalla rintamalla. Norjan mediassa liikkuneiden väitteiden mukaan Venäjä harjoitteli myös Huippuvuorten valtaamista.

– Kyseessä saattoi mahdollisesti olla simulaatio täydestä aseellisesta konfliktista Venäjän ja Naton välillä, etenkin, jos Venäjä harjoitteli ydinasehyökkäystä kaikilla eri puolustushaarojen osilla (ydinasetriadi).

Venäjä laukaisi mannertenvälisen RS-24 Jars-ohjuksen juuri ennen Zapadia. Testissä kokeiltiin tiettävästi uudenlaista ydinkärkeä, joka on suunniteltu välttelemään kehittyneitä ohjuspuolustusjärjestelmiä. Zapadin aikana Itämerellä ja Norjanmerellä suoritettiin harjoituslentoja ydinaseiden toimittamiseen soveltuvilla strategisilla Tu-22M3-pommikoneilla. Lisäksi suoritettiin ballistisen ohjuksen simuloitu laukaisu ydinsukellusveneestä ja kokeiltiin maalta laukaistavaa keskimatkan ballistista Iskander-ohjusta.

Harjoituksen todellisesta luonteesta kertoo myös A2/AD-kykyjen painottaminen (anti access, area denial). Niillä viitataan esimerkiksi pitkän kantaman meri- ja ilmatorjuntaohjusjärjestelmiin, joilla tietty alue pyritään sulkemaan vastustajan toiminnalta. Venäjä on pyrkinyt kehittämään viime aikoina etenkin Itämeren alueen A2/AD-valmiuttaan.

Warsaw Foundationin mukaan Venäjä harjoitteli Zapadin alkuun massiivisen ilmahyökkäyksen torjumista maan länsirajoilla ja Kaliningradin enklaavissa Itämerellä. Samaan aikaan tehtiin ohjuskokeita Venäjän pohjoisosissa ja Barentsinmerellä. Myös meritorjuntaohjusten käyttöä harjoiteltiin. Tämä kielii arvion mukaan siitä, että kuvitteellinen vihollinen oli Nato eikä jonkinlainen terroristijoukko.

 

LUE MYÖS:

”Huolissaan ei pidä olla”

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)