Verkkouutiset

Venäjä harjoitteli maihinnousun torjuntaa Suursaaressa

Itämeren ja lähialueen sotilastoiminta on ollut poikkeuksellista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä asevoimat on suorittanut taisteluharjoituksia Suursaaressa Suomenlahdella.

Venäjän valtion lehti Rossijskaja Gazetan mukaan vihollista simuloinut merijalkaväki teki harjoituksissa maihinnousun, jonka moottoroitu jalkaväki torjui helikopterien tuella.

Harjoituksen kerrotaan olleen osa Venäjän Itämeren laivaston ja muiden alueen joukkojen komentopaikkaharjoitusta.

Suursaari sijaitsee noin 35 kilometrin päässä Kotkasta. Venäjä rakensi sinne viime vuonna pysyvän helikopterikentän.

Itämerellä ja sen lähialueilla on nähty viime aikoina poikkeuksellista sotilastoimintaa. Verkkouutiset kokosi tapahtumia tähän juttuun.

Ruotsi nosti tällä viikolla puolustusvoimien valmiutta Venäjän harjoitustoiminnan takia. Erityisesti Venäjän maihinnousualusten toiminnan on uumoiltu olleen valmiuden nostamisen takana.

Pohjolassa on nähty samaan aikaan myös harvinaisia amerikkalaisia voimannäyttöjä. Yhdysvaltain laivasto julkaisi sarjan kuvia Seawolf-luokan taistelusukellusveneestä vuonossa Norjan Tromssan lähellä. Kyseessä oli ensimmäinen kerta viiteen vuoteen kun sukellusveneestä on julkaistu minkäänlaista kuvaa. Aluksen kerrottiin myös poikkeuksellisesti operoivan alueella.

Amerikkalaiset strategiset B-52-pommikoneet suorittivat samaan aikaan yhteisharjoituksia Norjan ilmavoimien hävittäjien kanssa. Kuuden pommittajan lentoa on arvioitu voimannäytöksi Venäjälle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)