Verkkouutiset

Venäjä haluaa siirtää vangit pois kaupungeista

Muutoksen pelätään vaikeuttavan omaisten tapaamisia tutkintavankeuden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän viranomaiset ovat valmistelleet kaikkien vankiloiden siirtämistä suurten kaupunkien ulkopuolelle.

The Moscow Times -lehden mukaan oikeusministeri Konstantin Chuichenko on perustellut muutosta liittovaltion vankeinhoitolaitoksen ”tehokkaalla ja kohtuullisella” hallinnolla. Vankiloihin liittyvät lukuisat kuolemantapaus- ja kidutuskohut ovat herättäneet runsaasti mediahuomiota viime vuosien aikana.

– Tämän pilottiprojektin tavoitteena on poistaa vankeinhoidon realiteetit kaupungeissa elävien kansalaistemme arjesta, ministeri sanoi Rossija 24 -kanavan haastattelussa.

Muutoksen aikataulua ei ole vielä kerrottu julkisuuteen. Arvostelijoiden mukaan massasiirrot voivat loukata vankien oikeuksia ja hankaloittaa asianajajien ja omaisten vierailuja esimerkiksi tutkintavankeuden aikana.

Presidentti Vladimir Putinin ihmisoikeusneuvoston jäsen Nikolai Svanidzen mukaan vankien siirtäminen kaupunkien laitamille olisi kohtuullista.

– Mutta se olisi kauheaa, jos heitä pidettäisiin erämaan keskellä 500 kilometrin päässä, Svanidze pohtii RBC-uutissivuston haastattelussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)