Asovanmeren tapahtumat muistuttavat, ettei Euroopan turvallisuustilanne ole ollut vuosiin ennallaan.
Ukrainan sodan kiihtyminen Asovanmeren suunnalla osoitti jälleen, ettei Ukrainassa ole kyse jäätyneestä konfliktista. Pian jo viisi vuotta jatkuneen sodan uhrien kokonaismäärä on yli 10 000, jonka lisäksi kapinallisalueilla ja rintamalinjan läheisyydessä elävät kärsivät humanitaarisista ongelmista. Arvioiden mukaan apua tarvitsee noin neljä miljoonaa ihmistä ja maan sisäisiä pakolaisia on 1,7 miljoonaa. Vajaa miljoona ihmistä on paennut maan rajojen ulkopuolelle. Suurin tarve on perustarvikkeista ja terveydenhoidosta sekä pääsystä peruspalveluiden pariin. Avun tarpeen suuruus kirkastuu, kun se suhteutetaan esimerkiksi Suomen väestömäärään.
Sodan hillitsemiseksi tarkoitettu Minskin tulitaukosopimus laadittiin ensin vuonna 2014 ja sitä seuraava versio heti 2015. Rauhaan tähtäävistä yrityksistä huolimatta sotatoimenpiteet Itä-Ukrainassa jatkuvat edelleen ja tulitaukosopimusta rikotaan lähes päivittäin. Viimeisimpien tapahtumien jälkeen tulitaukorikkomukset ovat Etyjin mukaan vain kiihtyneet.
Krimin asema tuntuu usein jäävän sivulauseeseen Ukrainan tilanteesta puhuttaessa, vaikka niemimaa on keskeisessä roolissa koko sodasta puhuttaessa. Tästä saimme jälleen akuutin muistutuksen, kun pitkään kireänä jatkunut tilanne Kertsinsalmessa kärjistyi Venäjän joukkojen avattua tulen Asovanmerelle pyrkineitä ukrainalaisaluksia kohti. Venäjä miehitti Krimin keväällä 2014, ottaen samalla haltuunsa koko Kertsinsalmen, jonka kautta liikenne Asovanmerelle kulkee. Tämän vuoden keväällä Venäjä myös rakensi salmen yli kulkevan sillan, joka on kiristänyt tilannetta. Venäjän toimissa on kyse kansainvälisen oikeuden vastaisesta saarrosta, sillä käytännössä se ei päästää muiden aluksia alueen läpi.
Venäjän politiikka on ollut Ukraina osalta määrätietoista. Sotatoimien tukeminen itä-Ukrainassa ja pyrkimys vakiinnuttaa Krim osaksi Venäjän alueita on tähdännyt Kiovan aseman horjuttamiseen sekä sen politiikkaan vaikuttamiseen. Ukrainan sotaa olisi tarkasteltava Venäjän kannalta kolmesta näkökulmasta.
Ensinnäkin, ylläpitämällä Ukrainan sotaa, Venäjä on pyrkinyt estämään Ukrainan mahdollisuuksia liittyä Euroopan unionin tai Naton jäseneksi. Toinen tavoite liittyy laajemmin Euroopan turvallisuustilanteen muuttamiseen ja Venäjän pyrkimyksiin pitää kiinni entisen Neuvostoliiton vaikutuspiiristä. Venäjä on viime vuosina vastustanut aktiivisesti Naton laajentumista ja EU:n ulottumista sen lähialueille. Kolmas tavoite puolestaan kytkeytyy Venäjän sisäpolitiikkaan, jossa presidentti Vladimir Putinin luomista valtarakenteista halutaan pitää kiinni estämällä värivallankumousten ja protestiaaltojen muodostuminen. Ukrainan sotaa edeltävä ja sen myötä syntynyt kansalaisliikehdintä luo Venäjän valtiojohdolle potentiaalisen uhan.
Venäjälle Ukrainan sodassa on toisin sanoen kysymys usean eri rintaman kamppailusta. Sodan ratkaisu ei ole Venäjälle ajankohtainen kehityssuunta, ennen kuin se kokee voivansa saavuttaa tyydyttävän tuloksen näiden kolmen kysymyksen kannalta.
Toinen syy sille, ettei Venäjä hae aktiivisesti ratkaisuja, liittyy Ukrainan sodan poliittiseen asetelmaan osapuolten välillä. Venäjälle tilanne on edullinen, sillä se toistaiseksi se on saanut tavoitteitaan läpi laajalla rintamalla. Venäjä on saavuttanut Lähi-idässä merkittävän aseman tukemalla Bashar al-Assadia, sen kaasuputkihanke Nord Stream 2 etenee, jonka lisäksi Naton ja EU:n laajentuminen Venäjän kokemassa vaikutuspiirissä on pysähtynyt. Vaikka länsimaat ovatkin tukeneet Ukrainaa poliittisesti ja sanktioiden muodossa, Venäjä näyttäisi laskevan sen varaan, ettei sille kohdistu kovia pidäkkeitä. Kun Kremlin ei tarvitse muuttaa käytöstään, sille rakentuu vahva ulkopoliittinen itseluottamus.
Venäjän toiminnasta Kertsinsalmella on muodostumassa jälleen yksi käänteentekevä hetki Euroopan turvallisuudelle. Kuten tarkkailijat ovat huomauttaneet, tällä kertaa Venäjä on ollut peittelemättä voimaan nojautuva osapuoli Ukrainan sodassa. Tukeutumalla aseisiin merellä, Venäjä pyrkii osoittamaan Krimin kuuluvan de facto itselleen.
Yksittäiset länsimaiden toimenpiteet Asovanmeren osalta eivät ratkaise Krimin tilannetta tai Ukrainan sotaa. Reaktiot kuitenkin vaikuttavat suurelta osin siihen, mihin suuntaan Euroopan turvallisuus kulkee. Jos tälläkin kertaa Venäjä selviää tilanteesta ilman merkittäviä toimia länsimaiden osalta, voimapolitiikan kannattavuus poliittisten tavoitteiden ajamiseksi vahvistuu. Kun Venäjä piirtää Euroopan kartalle punaisia viivojaan, länsimaiden olisi puolestaan pohdittava omalta osaltaan, missä kulkee se raja, jonka yli ei voida astua.
Suomelle Ukrainan sodan vaikutus on ollut suuri. Kylmän sodan jälkeinen geopolitiikka on tuonut Naton ja Venäjän kosketuspinnan Baltian maiden suunnalle, mikä on samalla tarkoittanut jännitteiden siirtymistä lähemmäs Suomen alueita. Kenraalimajuri Jorma Ala-Sankilan päättelyä Ukrainan opetuksista Suomelle olisi kuunneltava tarkkaan. Hänen mukaansa kaikkia niitä keinoja, joita Venäjä suunnitelmiinsa sisällyttää, testataan jossain. Siksi kaukaiselta tuntuva Venäjän voimapolitiikka on myös Suomelle erityisen vakava asia.
