Verkkouutiset

HMS Defender kuvattuna vuonna 2019. LEHTIKUVA/AFP Glyn Kirk

Venäjä ahdisteli Britannian sotalaivaa – ”Todellinen tausta on tässä”

Kremlin uhittelu osoittautui Mark Galeottin mukaan silkaksi propagandaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän puolustusministeriö tiedotti keskiviikkona maan merivartioston alusten ampuneen Mustallamerellä varoituslaukauksia kohti Britannian kuninkaallisen laivaston HMS Defender -hävittäjäalusta, jonka väitettiin tunkeutuneen Venäjän aluevesille. Aluksen karkottamiseen olisi ministeriön mukaan osallistunut myös Su-24-rynnäkkökoneita.

Venäjän esittämät väitteet näyttävät nimekkään brittiläisen Venäjä-asiantuntijan, professori Mark Galeottin mukaan poikkeavan olennaisesti siitä, mitä miehitetyn Krimin tuntumassa on todellisuudessa tapahtunut.

– Ensinnäkin kyseiset vesialueet ovat Fiolentin niemen, Krimin niemimaan eteläisimmän kärjen, edustalla. Kansainvälisen lain nojalla Krimiä ympäröivät vedet eivät todellakaan ole venäläisiä, koska niemimaan liittämisellä Venäjään ei ole kansainvälistä tunnustusta. Edes Valko-Venäjän Aljaksandr Lukašenka, joka on nyt kovin riippuvainen Moskovasta, ei ole sitä tunnustanut, Galeotti sanoo The Spectator-lehdessä.

Karhunpalvelus Vladimir Putinille

Venäjä oli Galeottin mukaan lisäksi manipuloinut HMS Defenderin ja Alankomaiden laivaston HNLMS Evertsen -fregatin paikannussignaaleja niin, että ne näyttivät olleen etenemässä kohti Sevastopolissa sijaitsevaa Venäjän Mustanmeren laivaston tukikohtaa ajankohtana, jolloin alukset tosiasiassa olivat ukrainalaisessa Odessan satamassa.

– Nyt, kuten aiemminkin, Moskova väittää karkottaneensa Britannian kuninkaallisen laivaston aggressiivisella operaatiolla. HMS Defenderillä ollut BBC:n toimittaja kuitenkin sanoo, että vaikka etäisiä tykinlaukauksia kuultiin, minkäänlaisia merkkejä ampumisesta ei havaittu. Kun lähistöllä oli käynnissä Venäjän aiemmin ilmoittama tykistöharjoitus, äänet selittyvät todennäköisemmin sillä, Galeotti sanoo.

Brittiläinen sota-alus saattoi hänen mukaansa valikoitua propagandaoperaation kohteeksi, koska Venäjä tuntee tarvetta uhitella, mutta kaihtaa avointa kahnausta Yhdysvaltain laivaston kanssa.

– Britanniaa ei vain aidosti nähdä vaarallisena vastustajana, joka on kaiken takana Valko-Venäjän horjuttamisesta aina oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tukemiseen, vaan myös turvallisempana kohteena uhoavalle machoilulle, hän toteaa.

– Se on toki vaarallista myös Moskovalle, joka yrittänee tällä todistaa tahdonvoimaansa. Käytännössä se vain vahvistaa käsitystä siitä, että Venäjä on ailahteleva ja kostonhimoinen maa eikä sellainen kypsä suurvalta, jollaisena Vladimir Putin halusi sen Genevessä esittää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)