Verkkouutiset

Velkaongelma kylvää pelkoa USA:ssa – Helsingin pörssi pienessä laskussa

Hermostuneisuus jatkuu osakemarkkinoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Torstaina julkistettuja USA:n selvästi odotettua heikompia työttömyyslukuja makustellaan markkinoilla. Helsingin pörssi avasi pieneen laskuun.

Taloustuntijat kuvailivat torstaina julkistettuja lukuja peräti ”karmiviksi”. Työttömyyskorvausta haki viime viikolla 6,6 miljoonaa ihmistä, kun edellisellä viikolla hakijoita oli 3,3 miljoonaa. Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich toteaa Twitterissä, että juuri kun ajateltiin talouslukuja koskevien odotusten alkavan lähestyä todellisuutta, niin USA:n työttömyyshakemukset kasvoivat lähes kaksinkertaisesti odotuksiin nähden.

Työttömyyslukuja vähintään yhtä paljon osakemarkkinoita hermostuttavat yritysten velkaongelmat. Kauppalehden mukaan Amerikkalaisyrityksillä on yhteensä noin 10 000 miljardia dollaria velkaa. Se on puolet maan bruttokansantuotteesta. New Yorkin yliopistossa rahoitusta opettaneen professori Edward Altmanin mukaan yritysten velkakirjojen ja bruttokansantuotteen välinen suhde ei ole koskaan ollut näin korkea.

Velkaongelma saattaa rantautua myös Suomeen esimerkiksi telakkabisnekseen, jossa on perinteisesti tehty kauppoja massiivisten valtion vientitakuiden avulla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)