Verkkouutiset

Veikkauksen päiväkohtainen tappioraja säilyy 500 eurossa

Sähköisen pelipalvelun kuukausikohtainen enimmäistappioraja palaa 2000 euroon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Veikkauksen sähköisessä pelipalvelussa pelattavien nopearytmisten pelien vuorokausikohtainen enimmäistappioraja säilyy 500 eurossa vuoden loppuun asti.

Kuukausikohtainen enimmäistappioraja palaa entiselleen eli 2[nbsp]000 euroon 1. lokakuuta alkaen. Nopearytmisiä pelejä ovat esimerkiksi kasino- ja raha-automaattipelit.

Enimmäistappiorajan lisäksi kaikkien pelaajien on edelleen asetettava itselleen vuorokausi- ja kuukausikohtaiset tappiorajat. Itse asetettavat rajat eivät voi olla korkeampia kuin enimmäistappiorajat.

Veikkauksen pelien tappiorajoista säädetään sisäministeriön asetuksella. Enimmäistappiorajoja laskettiin asetusmuutoksella 1.5. niin, että vuorokausikohtainen tappioraja on ollut yhteensä enintään 500 euroa. Ennen asetusmuutosta se oli tuhat euroa ja kuukausikohtainen tappioraja yhteensä enintään 500 euroa, ennen asetusmuutosta 2[nbsp]000 euroa.

Enimmäistappiorajoja laskettiin koronapandemian vuoksi. Sisäministeriön mukaan tavoitteena oli tehostaa rahapelaamisesta aiheutuvien haittojen ehkäisemistä ja vähentämistä tilanteessa, jossa silloin voimassa olevien rajoitusten ja suositusten takia kotona oleskelu lisääntyi ja fyysisten raha-automaatti- ja kasinopelipelimahdollisuuksien puute saattoi siirtää pelaamista Veikkauksen sähköisessä pelipalvelussa tapahtuvaan, ”erityisen pelihaittariskin sisältävään rahapelaamiseen”.

Koronavirustartuntojen estämiseksi Veikkaus sulki kaikki hajasijoitetut raha-automaatit, yhtiön pelisalit sekä Helsingissä sijaitsevan pelikasinon.

Osa koronaviruspandemiaan liittyvistä hallituksen antamista rajoituksista ja suosituksista on purettu. Veikkaus avasi koronatilanteen vuoksi maaliskuun puolivälissä sulkemansa pelisalit sekä pelikasinon 26.6. ja raha-automaatit 15.7.

Vuorokausikohtaisen tappiorajan pitämistä 500 eurossa voidaan sisäministeriön mukaan tämänhetkisessä tilanteessa pitää perusteltuna keinona haavoittuvassa asemassa olevien suojelemiseksi tai kriisitilanteessa mahdollisesti aktivoituvan ongelmapelaamisen ja pelihaittojen ehkäisemiseksi, vaikka kuukausikohtainen enimmäistappioraja palautetaan ennalleen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)