Eläinoikeusjärjestö PETA haluaa siirryttävän eläinystävällisiin sanontoihin. LEHTIKUVA / ALEKSI TUOMOLA

Veganismi kieltää sanonnat kuten ”kaikki munat yhdessä korissa”

Lisääntyvä eläinoikeusajattelu vaikuttaa väistämättä myös kieleen.

Sanonnat ja kielikuvat, joissa puhutaan lihasta ja eläimistä, voidaan tulevaisuudessa kokea lisääntyvän vegetarismin ja veganismin vuoksi jopa loukkaavina. Sen vuoksi niitä saatetaan Independentin mukaan alkaa välttää.

Tällaisia sanontoja ovat esimerkiksi ”kaikki munat yhdessä korissa”, ”bringing home the bacon”, ”missä on pihvi”, ”flogging a dead horse” ja jopa ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”.

Näin katsoo brittiläisen Swansean yliopiston tutkija Shareena Z. Hamzah, jonka mielestä liha on menettämässä paikkansa ihmiskunnan ruokahierarkian huipulla. Hän kirjoittaa The Conversation -sivustolla lihan olleen aiemmin yhteiskunnassa niin keskeisessä asemassa, että se on näkynyt monissa sanonnoissa ja kielikuvissa.

− Veganismin tuoma tiedostaminen läpäisee tietoisuutemme, joka tuottaa uusia ilmaisuja. Metaforat, joissa puhutaan lihasta, saatetaan kyseenalaistaa, kun eläinten tappamisesta ruuaksi tulee sosiaalisesti vähemmän hyväksyttyä, Shareena Z. Hamzah kirjoittaa.

− Kun veganismi muuttaa todellisuuttamme, kasvanut tiedostaminen väistämättä vaikuttaa kieleemme ja kirjallisuuteemme, hän lisää.

Kielen muutos vie hänen mukaansa kuitenkin paljon aikaa.

Eläinoikeusjärjestö PETA on kampanjoinut vuosia vegaaniystävällisten kielikuvien puolesta. Järjestö on vedonnut opettajiin, että lapsille ei opetettaisi sanontoja, joissa viitataan väkivaltaan eläimiä kohtaan.

− Nämä vanhat sanonnat saattavat vaikuttaa harmittomilta, mutta ne kantavat merkitystä, joka voi lähettää oppilaille sekavia signaaleja ihmisten ja eläinten suhteesta ja saattaa normalisoida hyväksikäyttöä, järjestön sivuilla kerrotaan.

Hamzah ja PETA esittävät korvaavia sanontoja. PETA ehdottaa, että esimerkiksi sanonta ”kaikki munat yhdessä korissa” korvattaisiin sanomalla ”kaikki marjat yhdessä korissa”.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt