Verkkouutiset

Veera Ruoho: Vammaisia syrjitään avustajakoirien hankinnassa

Kansanedustajan mukaan fyysisesti vammaisten jonotusajat voivat venyä jopa 10 vuoteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Veera Ruohon (kok.) mukaan fyysisesti vammaisen henkilön on hyvin vaikea saada avustajakoiraa arkensa tueksi. Ruoho on jättänyt asiaa koskevan kirjallisen kysymyksen eduskunnassa.

Tällä hetkellä yli 80 fyysisesti vammaista hakijaa jonottaa avustajakoiraa. Niitä voidaan hankkia avustuksien turvin vain noin 5–6 vuodessa. Odotusaika voi venyä jopa kymmenen vuoden pituiseksi.

Ruoho toteaa, että ongelman taustalla on vammaisryhmien erilainen kohtelu. Näkövammaisten opaskoirat kustannetaan pääsääntöisesti sairaanhoitopiirien kautta.

Fyysisesti vammaisen henkilön avustajakoiran hankinnasta ja koulutuksesta vastaavat sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA tai yksityiset lahjoittajat. Vammaiset joutuvat kustantamaan itse koiransa ruoan, rokotukset ja muut tarvikkeet.

– Yhdenvertaisuuslaki jo edellyttää, että molempia vammaisryhmiä on kohdeltava yhdenvertaisesti. Ei voi olla niin, että vammainen joutuu odottamaan päivittäin tarvitsemaansa apuvälinettä jopa 10 vuotta, Ruoho toteaa tiedotteessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)