Verkkouutiset

Veera Ruoho jätti Teuvo Hakkaraisesta rikosilmoituksen

Kansanedustaja teki kollegansa viime torstain toiminnasta poliisiasian.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Veera Ruoho (kok.) teki tiistaina rikosilmoituksen PS:n kansanedustaja Teuvo Hakkaraisesta. Epäilty rikosnimike on toistaiseksi avoin.

Tiedotusvälineiden kuvausten mukaan humalassa ollut Hakkarainen otti Ruohon viime torstaina eduskunnan kahvilassa niskalenkkiin ja suuteli häntä väkisin.

Ruoho oli tauolla eduskunnassa kesken olleesta istunnosta, johon palasi tapauksen jälkeen. Hakkarainen oli ollut eduskunnan ylemmissä kerroksissa pikkujouluissa. Tapahtunutta todisti useita muita kansanedustajia.

Teuvo Hakkarainen on pyytänyt anteeksi tapausta.

Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen yliopistosta sanoo Iltalehdessä tapauksen olevan niin vakava, että siitä pitäisi aloittaa yleisen edun nimissä esitutkinta joka tapauksessa. Hänen mukaansa seksuaalisen ahdistelun tunnusmerkit täyttyvät julkisuudessa olleiden tietojen perusteella varmasti eikä pakottaminen seksuaaliseen tekoon ole kaukana.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Jukka Kopran mielestä on selvää, että Teuvo Hakkarainen ”astui törkeästi sellaisen rajan yli, jota ei saisi ylittää. On kertakaikkiaan anteeksiantamatonta käydä työkaveriin käsiksi millään tavalla”. Kopran mielestä on selvää, että Hakkarainen tarvitsee apua ja hän toivoo edustajakollegalta syvää itsetutkiskelua.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)