Verkkouutiset

Lääkärin mukaan teho-osastolla hoidettiin rokottamattomia koronapotilaita. / LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN

VBL: Ex-ministerin leikkaus peruttiin, teho-osastolle koronapotilaita

Ulla-Maj Wideroosin puoliso toivoo rokotuskattavuuden nousevan vastaavien tilanteiden välttämiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

RKP:n entinen kansanedustaja ja ministeri Ulla-Maj Wideroos oli matkustanut Vasabladetin mukaan tiistaina Turun yliopistolliseen keskussairaalaan sydänleikkausta varten.

Taustalla oli kesäkuussa tehty havainto, jonka mukaan Wideroosin hiippaläppä vuotaa.

Leikkaus peruttiin keskiviikkona viime hetkellä, sillä lääkärin mukaan teho-osastolle oli otettu hoitoon kaksi rokottamatonta koronaviruspotilasta. Ulla-Maj Wideroos oli saanut tässä vaiheessa jo esilääkityksen ja oli pukeutunut leikkaussalipotilaan asuun. Myös toisen leikkausta odottaneen potilaan oli palattava takaisin huoneeseensa.

Puoliso Ben Wideroos sanoo Ilta-Sanomille, että leikkaus saatiin vihdoin tehtyä torstaina. Hän toivoo rokotuskattavuuden kasvavan nykyisestä, jotta samaa ei tapahtuisi muille potilaille. Viime aikoina sairaala- ja tehohoitoon joutuneet ovat olleet pääasiassa rokottamattomia henkilöitä.

Ulla-Maj Wideroos toimi RKP:n kansanedustajana vuosina 1995–2015 sekä toisena valtiovarainministerinä 2003–2007.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)