Kuva: Handout / Väylä

Väylävirasto IL:lle: Liikennemerkkejä ei tehty sukupuolettomiksi

Tarkoitus on ollut vain tehdä merkeistä yksinkertaisempia ja havainnollisempia.

Iltalehti on kysynyt Väyläviraston asiantuntijalta Jukka Hopeavuorelta seikoista, jotka ovat askarruttaneet kansaa liikennemerkkien uudistuksessa.

Esimerkiksi merkkien ihmishahmojen on arvioitu muuttuneen sukupuolineutraaleiksi. Hopeavuoren mukaan tarkoitus on kuitenkin ollut vain tehdä merkeistä yksinkertaisempia ja havainnollisempia.

– Tämän sukupuolineutraaliuden on joku tähän omista haluistaan uittanut. Me emme ole sellaista missään vaiheessa halunneet tai yrittäneet: lähtökohta on siellä Wienin liikennemerkkisopimuksen merkeissä, joissa on tämän tyyppisiä hahmoja. Lisäksi koneella on helpompi tehdä tuon tyyppisiä kuvia, kun merkkejä ei enää piirretä käsin, Hopeavuori selittää.

Sosiaalisessa mediassa on IL:n mukaan myös irvailtu, että merkkeihin jää esimerkiksi miesten polkupyörä ja 1800-lukulainen höyryjuna. Hopeavuoren mukaan polkupyörän kuvaa on kuitenkin itse asiassa muutettu huomattavan paljon.

– Pyrimme yleismalliin maastopyörästä, jolla voi ajaa ihan kuka hyvänsä. Se muistuttaa varsin paljon saksalaisissa liikennemerkeissä olevaa polkupyörää.

Höyryveturi taas säästettiin hänen mukaansa sen takia, ettei mistään päin maailmaa löytynyt parempaa symbolia.

– Höyryveturin kuitenkin ymmärtävät vielä kaikki: se on iso ja painava, eikä alle kannata mennä.

Opasteet alkavat muuttua kesäkuun alusta alkaen osana uutta tieliikennelakia.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt