Verkkouutiset

Vastuullisuus on tullut jäädäkseen

BLOGI

Kirjoittajan mukaan vastuullinen yritys menestyy muita paremmin
Lenita Toivakka
Lenita Toivakka
Lenita Toivakka on entinen kansanedustaja ja ex-ministeri. KTM, hallitusammattilainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vastuullisuus ei ole trendi vaan ilmiö, joka on tullut jäädäkseen. Yritysten on lähdettävä vastuullisuustyöhön mukaan, jos haluavat menestyä tulevaisuudessa. Suomessa on suuri joukko yrityksiä, jotka edistävät kestävää kehitystä. Ne huomioivat liiketoiminnassaan ympäristön vaatimukset, ihmisoikeudet ja taloudellisen vastuunsa.

Tuoreen tutkimuksen (FIBS 2019) mukaan yritysten vastuullisuustoiminnan tärkein painopiste on ilmastonmuutos. Yritykset tekevät työtä päästöjen vähentämiseksi, energiatehokkuuden ja kiertotalouden lisäämiseksi sekä kehittävät innovatiivisia ratkaisuja globaaleihin ilmastohaasteisiin. Myös sosiaalinen vastuunkanto on nousussa, erityisesti yrityksissä, jotka toimivat kansainvälisillä markkinoilla.

Suuret, listautuneet yritykset raportoivat ja kehittävät vastuullista liiketoimintaansa, koska lainsäädäntö sitä edellyttää. Samaan aikaan vastuullisten eri kokoisten yritysten joukko on kasvava, koska monet yritykset ymmärtävät vastuullisuuden merkityksen omalle terveelle liiketoiminnalleen. Erityisesti keskisuuret yritykset edistävät vastuullista liiketoimintaa omistajien ja johdon arvomaailman pohjalta tai sidosryhmien vaatimuksesta. Kuluttajien odotukset yritysten todellisiin vastuullisuustekoihin ja niistä viestimiseen ovat kasvavia. Vastuullisuus ohjaa kuluttajien käyttäytymistä yhä enemmän.

Suomessa yrityksistä on pk-yrityksiä 98,8 prosenttia. On tärkeää saada tämä valtava joukko yrityksiä mukaan vastuullisuustavoitteiden edistämiseen. Nyt on kuitenkin vaara, että pk-yritykset uhkaavat pudota kyydistä. Monet pk-yritysten edustajat sanovat, että kynnys aloittaa työ on korkea. Asia koetaan yrityksessä vaikeana, monimutkaisen ja kalliina. Osassa yrityksistä ei myöskään nähdä, että vastuullisuuden edistäminen koskisi omaa yritystä tai toimialaa. Kyse on siis asenteista, mutta myös tiedon puutteesta.

Vastuullisuuden edistäminen on kulkenut mukanani lähes koko työurani, ensin kauppiaana, sitten poliitikkona ja nyt olen opiskellut vastuullisuutta keväästä lähtien. Tein pienimuotoisen tutkimuksen siitä, mikä kannustaisi pk-yrityksiä kehittämään liiketoimintaansa vastuullisemmaksi. Yrityksiä ei pidä syyllistää. Yrityksille pitää olla tarjolla alustoja, yksinkertaisia työvälineitä, parhaita käytäntöjä ja tietoa vastuullisuusohjelmien käynnistämiseksi.

Paras kannustin yritykselle ovat kuitenkin hyödyt liiketoiminnassa. Kun vastuullisuus ymmärretään kilpailutekijänä, joka hyödyttää bisnestä, alkaa tapahtua. Keskustelu ilmastonmuutoksesta on antanut jo sysäyksen monelle yritykselle. Samalla kun tehdään hyvää ympäristölle ja yhteiskunnalle, voidaan saada aikaan kustannussäästöjä, löytää uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja lujittaa mainetta kuluttajien, sijoittajien ja työntekijöiden piirissä. Vastuullinen yritys menestyy muita paremmin myös kansainvälisillä markkinoilla.

Jokaisen yrityksen on määriteltävä suhteensa vastuullisuuteen. Yritysvastuun sisäistänyt yritys on kartoittanut riskit, liiketoimintamahdollisuudet ja katsoo tulevaisuuteen muita luottavaisemmin

Suurempi joukko pk-yrityksiä tarvitaan mukaan tähän työhön. Se on vastuuta paitsi oman yrityksen kestävän kasvun rakentamisesta mutta myös laajempaa vastuuta kestävästä kehityksestä. Kestävän kehityksen tavoitteet on mahdollista saavuttaa vain, kun yksityinen sektori on niihin vahvasti sitoutunut.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat

Suosittelemme

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)