Verkkouutiset

Vasemmistonuoret vaatii Mannerheimin patsaan poistamista Helsingistä

Järjestön mukaan muistomerkki ihannoi sotaa ja sortoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistonuoret vaatii kannanotossaan historiallista patsaspuistoa perustettavaksi Helsinkiin. Nuorisojärjestö esittää Helsingin Suomenlinnan saarelle puistoa, johon patsaita siirrettäisiin. Patsaiden yhteyteen tulisi vasemmistonuorten mukaan sijoittaa kyltit, ”jotka kertoisivat patsaisiin liittyvien henkilöiden ja tapahtumien historiasta kokonaisuudessaan – myös niihin liittyvistä kyseenalaisista puolista”.

Vasemmistonuoret toteaa, että Suomessa olisi aika miettiä, tuleeko historiaamme käsitellä ”sotaa ja sortoa ihannoivilla muistomerkeillä” keskellä kaupunkeja.

– Esimerkiksi Mannerheimin ratsastajapatsas, Tampereen Vapaudenpatsas sekä Lauri “Tahko” Pihkalan kaltaisten rotuhygienistien muistomerkit tulee poistaa katukuvaa rumentamasta, kannanotossa sanotaan.

Kannanotossa viitataan maailmalla viime aikoina tehtyihin patsaiden poistamisiin. Yhdysvalloista lähteneiden rasisminvastaisten Black Lives Matter -mielenilmausten yhteydessä on muun muassa kaadettu orjakauppiaiden patsaita.

– Ehdotamme uudelle patsaspuistolle paikaksi Suomenlinnan saarta. On aika siirtää hirmutöiden ja suurmiesten palvonta kaduilta syrjään. Menneisyytemme muistaminen ei vaadi historian epäkohtien ihannointia. Merkkihenkilöiden patsaista koostuva saari olisi samalla Pohjoismainen kulttuurikohde ja elävöittäisi Helsinkiä, toteaa Vasemmistonuorten puheenjohtaja Liban Sheikh.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)