Verkkouutiset

Vasemmistoliitto syyttää hallitusta maahanmuuttoviraston aggressiivisesta painostamisesta

Li Andersson haluaa hallitukselta välittömiä toimia yhdenvertaisen oikeusturvan pelastamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi torstaina julkaistua Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan, Åbo Akademin ihmisoikeusinstituutin ja yhdenvertaisuusvaltuutetun tutkimusta, jossa selvitettiin maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksissä tapahtuneita muutoksia.

Tutkimuksessa vertailtiin irakilaisia turvapaikanhakijoita koskevia päätöksiä vuosina 2015 ja 2017, ennen turvapaikanhakijamäärän hetkellistä kasvua ja hakijamäärän jälleen normalisoiduttua.

– Tutkimuksen tulokset ovat kylmäävää luettavaa, vaikka ne eivät valitettavasti yllätyksenä tulekaan, Li Andersson sanoo.

Kansainvälistä suojelua myönnettiin vuonna 2017 huomattavasti vähemmän kuin vuonna 2015. Tutkimuksen otokseen sisältyvistä vuoden 2015 päätöksistä 14 prosenttia oli kielteisiä, 2017 puolestaan 79 prosenttia. Vuonna 2015 kolmessa päätöksessä neljästä Maahanmuuttovirasto piti hakijan pelkoa objektiivisesti katsoen perusteltuna, kun taas vuonna 2017 näin oli vain joka viidennessä päätöksessä.

Muutosta eivät tutkimuksen mukaan selitä ulkomaalaislain muutokset, vaan maahanmuuttoviraston tiukentunut tulkintakäytäntö. Turvapaikanhakijoiden profiili ei ole merkittävästi muuttunut eikä hakemusten perusteluissa ole suurta muutosta, mutta silti maahanmuuttovirasto arvioi huomattavasti aiempaa harvemmin hakijan olevan vaarassa joutua vainotuksi.

Tutkijoiden mukaan todennäköisimmät selittävät tekijät linjan kiristymiselle löytyvät poliittisesta ohjauksesta ja turvapaikanhakijoiden oikeusturvan heikentymisestä. Kehitys on huolestuttaa perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisen ja suomalaisen oikeusvaltion kannalta.

– Yhden ihmisryhmän asemaa on dramaattisesti heikennetty, ei demokraattisesti hyväksytyllä lainsäädännöllä, vaan (Juha) Sipilän (kesk.) hallituksen aggressiivisella poliittisella painostuksella. Keskeisimpien ihmisoikeuksien toteutuminen ei oikeusvaltiossa yksinkertaisesti saa riippua viranomaisten vaihtelevista tulkinnoista ja niihin vaikuttavasta poliittisesta ohjauksesta, Andersson sanoo.

Hän perää hallitukselta vastuunottoa turvapaikanhakijoiden oikeusturvan parantamiseksi.

– Vaadimme hallitukselta välittömiä toimia ihmisten yhdenvertaisen oikeusturvan pelastamiseksi. Maahanmuuttoviraston toiminnasta on teetettävä riippumaton, ulkopuolinen selvitys. Myös oikeusministeriön lupailema selvitys turvapaikanhakijoiden oikeusapuun tehtyjen kiristysten seurauksista tarvitaan pian ja hallituksen on korjattava oikeusapuun tehdyt heikennykset, Andersson sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)