X
SULJE MAINOS
Korkeita siirtomaksuja on perusteltu sähköverkon uudistustöillä. LEHTIKUVA/EIJA KONTIO

Vasemmistoliitto: Sähköverkkojen pitäisi olla julkisessa omistuksessa

Luonnollisten monopolien myynti on ollut virhe, sanoo Paavo Arhinmäki.

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on tyytyväinen, että sähkönsiirtohintojen korotuksia vihdoin rajoitetaan.

– Sähköverkot ovat luonnollinen monopoli, jonka pitäisi olla julkisessa omistuksessa. Suomen sähköverkoista lähes puolet omistaa Caruna ja Elenia, joiden suurimpia omistajia ovat kansainväliset pääomasijoittajat. Jos lainsäädännöllä ei rajoiteta rahastamista luonnollisilla monopoleilla, on se lähes oikeus painaa rahaa, hän toteaa tiedotteessaan.

Eduskunnan talousvaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön hallituksen esityksestä vastaavien siirtohintojen korotusten rajoittamiseksi. Valiokunta esittää hallituksen esityksen hyväksymistä muuttamattomana. Mietintö on tänään ensimmäisessä käsittelyssä eduskunnassa.

– Luonnollisten monopolien myynti on ollut virhe, mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa. Nyt korjaillaan seurauksia. Sähkönsiirtohintoihin tehdyt korotukset ovat olleet kohtuuttomia. Nyt hallitus tekee tarvittavia korjausliikkeitä, jollaisiin edellinen hallitus ei jatkuvista vaatimuksista huolimatta pystynyt, sanoo Arhinmäki.

Hallitus esittää siirtohintojen korotusten rajoittamiseksi useita toimenpiteitä, joista yksi on korotuskaton laskeminen. Sähkönsiirron ja -jakelun maksujen korotusten enimmäismäärä lasketaan 15 prosentista kahdeksaan prosenttiin.

Hallitus esittää myös, että sähköverkkojen suunnittelu, kehittäminen ja rakentaminen pitää jatkossa tapahtua niin, että sähköverkkopalvelut ovat kuluttajalle aina kustannustehokkaita. Kustannustehokkuuden valvonta osoitetaan Energiaviraston tehtäväksi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt