Verkkouutiset

Opetusministeri Li Andersson. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vasemmistoliitto: Poliisille luvattiin rahaa, nyt on kulttuurin vuoro

Li Andersson esittää 18,5 miljoonan euron lisämäärärahaa kulttuurialalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliitto esittää, että lisäbudjetissa suunnattaisiin ylimääräinen määräraha kulttuurille. Summa olisi 18,5 miljoonaa euroa. Puolueen mielestä kulttuurialaa tulee tukea, koska poliisikin saa ylimääräistä rahaa.

– On hienoa, että valtiovarainministeri (Annika) Saarikko (kesk.) esittää 30 miljoonan lisämäärärahaa poliisia uhkaavien henkilöstövähennysten torjumiseksi ensi vuonna. Vasemmistoliitto toivoo, että hallitus etsii yhtä hyvässä yhteishengessä rahoituksen estämään henkilötyövuosimäärältään vastaavan mittaluokan menetykset kulttuurialalla, sanoo vasemmistoliiton puheenjohtaja ja opetusministeri Li Andersson.

Hän muistuttaa, että kulttuuri kuuluu aloihin, jotka ovat pahimmin kärsineet koronapandemiasta. Lisäksi kulttuurin rahoitus laskee sen takia, että Veikkaus ei tulouta valtiolle yhtä paljon voittovaroja kuin aiempina vuosina. Hallitus on sopinut, että menetykset kompensoidaan osittain, mutta vasemmistoliitto vaatii, että koko 18,5 miljoonan euron suuruinen vähennys kompensoidaan.

– Määrärahavähennyksellä olisi suuria kielteisiä seurauksia kulttuurialalle, joka kuuluu koronasta eniten kärsineiden joukkoon. Sen kielteiset työllisyysvaikutukset olisivat myös samaa luokkaa poliisia uhanneiden vähennysten kanssa. Hallituksen on käännettävä jokainen kivi kulttuuria uhkaavien menetysten torjumiseksi, Andersson sanoo tiedotteessaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)