Verkkouutiset

Vasemmistoliitto pitää Altian mahdollista myyntiä järjettömänä

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän mielestä voittoa tuottavan alkoholiyhtiö Altian myymiselle ei ole perusteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä pelkää, että Altian listaaminen pörssiin veisi päätöksentekoa yhä kauemmaksi yhteisistä käsistä.

Valtio aikoo selvittää mahdollisuutta listata Altia Helsingin pörssiin. Tarkoituksena on laajentaa yhtiön kotimaista omistajapohjaa ja laskea valtion omistusosuutta nykyisestä. Jatkossa valtio omistaisi enää vähintään kolmanneksen yhtiöstä.

– Hallituksen tavoite pitää Altian omistajapohja pääasiassa kotimaisena on sinänsä hyvä. Pyrkimys valtionomistuksen myymiseen pörssilistautumisen kautta on kuitenkin jälleen osoitus hallituksen yksityistämisideologiasta, kansanedustaja Jari Myllykoski (vas.) sanoo.

Hänen mukaansa valtionomistusten myymisen lähihistoria on surullinen.

– Kemira GrowHow, Digita ja Fortumin sähköverkkojen myynti Carunalle ovat kaikki johtaneet suomalaisen varallisuuden siirtoon ylihinnoitteleville kansainvälisille sijoitusyhtiöille, Myllykoski sanoo.

Altialla on vasemmistoliiton mielestä merkittävä rooli suomalaisessa maataloudessa ja teollisuudessa.

– Altia on merkittävä suomalaisen ohran ostaja. Voidaanko olla täysin varmoja siitä, että se pörssiyhtiönä ostaisi raaka-aineensa edelleen kotimaisilta sopimusviljelijöiltä, eikä ulkomailta? Samoin Altian Koskenkorvan-tehtaiden rehutuotannon jatkuvuus on turvattava myös jatkossa, Myllykoski sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)