Verkkouutiset

Vasemmistoliitto aikoo kerätä miljardin lisää veroja

Miljardi euroa jaettaisiin kuntien hyvinvointipalveluihin verotuksen epäoikeudenmukaisuuksia korjaamalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton mukaan valtio on avokätisesti tukenut kuntia koronakriisin keskellä, mutta kuntatalouden vahvistamiseksi tarvitaan toimia myös pitkällä tähtäimellä.

– On huolestuttavaa nähdä, miten monessa kunnassa palvelut on nyt jo leikattu minimiin ja uusia leikkauksia suunnitellaan silti. Me haluamme tukkia turhat verovuodot, oikeudenmukaistaa verotusta ja ohjata rahat parantamaan kaikkien ihmisten arkea. Ihmisten hyvinvointiin panostaminen on arvovalinta, vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Jussi Saramo sanoo.

Hänen mukaansa vasemmistoliitto haluaa varmistaa, ettei kunnissa leikata palveluista, vaan panostetaan hyvinvointiin.

Puolue julkaisi tänään kuntatalousohjelman, jossa esitellään keinoja talouden tasapainottamiseksi kuntatasolla sekä selvitetään sitä, miten verouudistuksilla valtion on mahdollista kerätä yli miljardi euroa rahaa lisää hyvinvointipalveluiden rahoittamiseksi kunnissa.

– Ehdotetut verouudistukset eivät muuta tavallisen palkansaajan tai pk-yrityksen arkea, vaan verot kohdistuvat pääosin erittäin suurituloisiin. Nyt viimeistään on aika rakentaa Suomeen oikeudenmukainen verojärjestelmä, joka ei tarjoa valmiita paikkoja verovälttelylle, Saramo sanoo.

Vasemmistoliiton tavoitteena on muun muassa uudistaa osinkoverotus, ”joka nyt suosii suuria pääomatuloja listaamattomista yhtiöistä sekä kannustaa verosuunnitteluun ja keinotekoiseen tulonmuuntoon”.

Puolue ajaa myös pientä lähdeveroa nyt osinkoveroista vapautettujen yhteisöjen osingoille.

– Meidän tavoitteemme on varmistaa, että myös suuresta omaisuudesta ja suurista pääomatuloista maksetaan yhtälailla veroa. Tällä hetkellä verotusjärjestelmä on epätasa-arvoinen ja suosii rikkaita. Verovuodot luovat ison loven valtion verokassaan, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)