Verkkouutiset

Vasemmistoliiton ex-kansanedustaja Jaakko Laaksolle porttikielto Euroopan neuvostoon

Jaakko Laakso lobbasi Azerbaidžanin puolesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan neuvoston sääntökomitea katsoo Jaakko Laakson loukanneen lievästi neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen eettisiä sääntöjä. Sääntökomitea on kesäkuun 29. päivänä antamallaan päätöksellä asettanut Laaksolle elinikäisen porttikiellon Euroopan neuvoston ja parlamentaarisen yleiskokouksen tiloihin.

Euroopan neuvoston tutkimusryhmän huhtikuussa julkaisemassa raportissa kerrottiin, että Laakso on lobannut Azerbaidžanin puolesta. Azerbaidžan on raportin mukaan pyrkinyt vaikuttamaan Euroopan neuvoston parlamentaarisen yleiskokouksen jäseniin, jotta maan ihmisoikeusloukkauksia ei huomioitaisi.

Tutkimusryhmän raportissa mainitaan nimeltä Jaakko Laakson lisäksi neljä entistä parlamentaarikkoa, jotka ovat sääntöjen vastaisesti lobanneet maksua vastaan. Laakso toimi Suomen valtuuskunnan varsinaisena jäsenenä 1991–2003 ja varajäsenenä 2007–2011.

Raportin mukaan Laakso oli Azerbaidžanin hallituksen palkkalistoilla eli lobbarina parlamentaarikkouransa jälkeen ainakin vuosina 2015-2016 ollessaan Euroopan neuvoston kunniajäsen.

Tutkimuksessa todetaan, että Laakso nähtiin usein lobbaamassa parlamentaarikkoja yleiskokouksen käytävillä Azerbaidžanin puolesta. Laakson kerrotaan raportin mukaan myös jakaneen kirjekuorissa käteisrahaa neuvoston jäsenille, mutta näille kertomuksille ei saatu vahvistusta.

Laakso on itse kiistänyt lahjussyytökset, mutta myöntänyt rikkoneensa neuvoston sääntöjä. Laakso on jo itse luopunut kunniajäsenen tittelistään.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson totesi huhtikuussa Laaksoon kohdistuneiden epäilyjen olevan vakavia. Anderssonin mukaan Laakso ei edusta puoluetta. Laakso toimi vasemmistoliiton kansanedustajana vuosina 1991-2011 eikä hänellä ole ollut vasemmistoliiton luottamustoimia vuoden 2012 jälkeen.

– Hän ei edusta puoluetta Euroopan neuvostossa. Hän ei myöskään ole ollut pitkiin aikoihin tervetullut Euroopan neuvoston vasemmistoryhmän kokouksiin, Andersson sanoi Talouselämälle.

Jaakko Laakson nimi nousi esiin Verkkouutisten Mitrohin-arkiston tutkimuksissa. KGB:n arkistonhoitaja Vasili Mitrohin (1922-2004) loikkasi 1992 Britanniaan ja toi mukanaan tuhansia nimiä ja muita tietoja. Asiasta kerrotaan muun muassa tässä.

Ilmeisesti 1970-luvun lopulla tai 1980-luvun alussa tehdyn merkinnän mukaan Jaakko Laakso otettiin KGB:n ”palvelukseen vuonna 1973 luottamussuhteeseen”. Hänen koodinimenään oli ”Jan”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)