Verkkouutiset

Vasemmistoliiton edustaja: Vieraannuttavaa ansiotyötä vähennettävä

Anna Kontulan mukaan nykyinen hyvinvointiyhteiskunta on tulossa tiensä päähän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kommentoi Twitterissä hyvinvointivaltion rahoituspohjaa. Hän uskoo, että pohja tulee kaatumaan eikä se ole pelastettavissa.

– ”Nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa” ei pelasta mikään, koska se perustuu sellaiselle (kasvavalle) kulutukselle, joka on väistämättä tulossa tiensä päähän – joko se kaatuu ekologisten rajojen romahtaessa tai sitten se ehditään muuttaa radikaalisti, Kontula kirjoittaa.

Kontulan mielestä nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan sijaan tulisi pyrkiä kehittämään uutta, vähemmän materiaa ja energiaa kuluttavaa yhteiskuntaa.

Kontula toteaa myös, ettei hän ole kiinnostunut työllisyysasteen nostamisesta keinona tasapainottaa valtion taloutta. Hänen mukaansa työllisyysasteen seuraaminen motivoi päättäjiä luomaan matalapalkkaisia osa-aikatöitä.

– Kun nojataan työllisyysasteeseen, syntyy kiusaus pyrkiä tuottamaan paljon matalapalkkaisia osa-aikaisia töitä mm. erilaisin sosiaaliturvan heikennyksin, koska se on helppoa. Vaikka muilla mittareilla se olisi niin rahoituspohjan kuin hyvinvoinninkin kannalta katastrofi, Kontula kommentoi.

Kontulan mukaan vieraannuttavasta ansiotyöstä tulisi luopua.

– Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että yhteiskunnan tulisi pyrkiä mieluummin vähentämään kuin lisäämään vieraannuttavaa ansiotyötä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)