Verkkouutiset

Myös Varsinais-Suomessa todettu virusmuunnos

Koronaviruksen muunnoksen aiheuttama infektio on todettu yhdellä henkilöllä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Taudinjäljityksessä on onnistuttu hyvin, ja koronavirustaudin muunnokseen sairastunut henkilö on ollut karanteenissa. Tartunnalle mahdollisesti altistuneet henkilöt on myös asetettu karanteeniin ja ohjattu näytteenottoon. Sairastunut henkilö on hyväkuntoinen, kertoo Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Esa Rintala.

Hän muistuttaa, että virusmuunnokseen pätevät samat suojatoimet kuin muihinkin koronaviruksen muotoihin.

– Turvavälit, käsi- ja yskimishygienia ja kasvomaskin käyttö ovat edelleen tärkeitä. Kuten yleensäkin, oireiden ilmaantuessa on hakeuduttava nopeasti testiin.

– Ulkomailta Suomeen tulevien kymmenen vuorokauden omaehtoinen karanteeni on nyt erityisen tärkeää, jotta vältymme koronaepidemian leviämiseltä. On edelleen tärkeää, että vältetään läheisiä kontakteja, koska uuden muunnoksen on raportoitu tarttuvan aiempaa helpommin, Rintala korostaa.

Varsinais-Suomessa on viime viikkoina analysoitu yli 10[nbsp]000 koronanäytettä viikossa.

– Hyvin todennäköisesti diagnostiikkamme löytää koronaviruksen muunnokset aivan yhtä hyvin kuin muutkin koronavirustapaukset. Nyt maailmalla kiertävät viruskannat eivät ole muuntuneet testattavalta geenialueelta, jossa toistaiseksi on todettu varsin vähän muuntumista. Tavoitteenamme on kehittää diagnostiikkaa edelleen niin, että pystymme itse erottelemaan koronaviruksen variantteja, kertoo diagnostiikasta vastaava ylilääkäri Tytti Vuorinen.

Tämänhetkisen tiedon mukaan koronarokote puree myös mahdollisiin virusmuunnoksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)