Koronavirustestaukseen pystytetty teltta Karoliinisen instituutin pihalla Solnassa. LEHTIKUVA / AFP Jonathan Nackstrand

Varoitus Ruotsista: ”Päästimme viruksen vapaaksi”

Arvostelijoiden mukaan Ruotsin lepsu linja johtaa koronavirusepidemian kärjistymiseen.

Ruotsin suhtautumista koronavirusepidemiaan hämmästellään Britanniassa, jossa hallitus on turvautunut muun Euroopan lailla koviin rajoitustoimiin tartuntojen hillitsemiseksi.

Daily Mail -lehti huomauttaa, että ruotsalaisessa kulttuurissa vierastetaan yleensä muista erottautumista. Poikkeuksellinen epidemianhallinta on hermostuttanut myös monia tutkijoita, jotka julkaisivat viime viikolla hallituksen linjaa arvostelleen avoimen kirjeen.

Virustutkija Cecilia Soderberg-Nauclerin mukaan Ruotsi on ajautumassa katastrofiin. Sairaaloiden tehohoitopaikkojen on arvioitu loppuvan ehkä jo viikon päästä.

– Emme testaa tarpeeksi, emme jäljitä tartuntaketjuja, emme eristä tarpeeksi monia ihmisiä. Olemme päästäneet viruksen vapaaksi, Soderberg-Naucler sanoo.

Muun muassa Uumajan yliopiston virologian professori Fredrik Elgh on kehottanut Ruotsia pikaisiin toimiin.

– Tukholman tulisi olla karanteenissa. Olemme lähes ainoa maa maailmassa, joka ei tee kaikkeaan infektioiden hillitsemiseksi. Tämä on erittäin vakavaa, Elgh totesi SVT:lle.

Brittimediassa ”mukavaksi ja hieman tylsäksi” kuvailtu pääministeri Stefan Löfven on lähinnä vedonnut kansalaisten vastuulliseen käytökseen.

Taustalla voi olla taloudellisten vaikutusten pelko tai luottamus yhteisöllisen kulttuurin omaehtoiseen toimintaan, Daily Mail arvioi. Omaperäisen strategian tulokset tulevat selviämään lähiviikkoina epidemian edetessä.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt