Verkkouutiset

Varoitus oudoista postipaketeista: Älä avaa

Kuluttajat eri puolilla maailmaa ovat saaneet erikoisia siemenpakkauksia postitse.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuluttajat Euroopan maissa, Kanadassa, USA:ssa ja Intiassa ovat saaneet yllättäen postitse siemenpakkauksia, joita eivät ole tilanneet. Ruokavirasto varoittaa tiedotteessaan, että jos siemenpakkauksen saa postitse, sitä ei saa avata.

Siemenpakkaukset eivät ole olleet tavanomaisia kaupoissa myytäviä siemenpakkauksia, vaan esimerkiksi pieniä muovipusseja. Lähetyksen päällysmerkinnän mukaan sisältönä olisi esimerkiksi koruja tai leluja, eikä pakkauksista selviä, minkä kasvin siemeniä se sisältää. On myös epäselvää, miten kuluttajat ovat päätyneet lähetysten vastaanottajiksi.

Suomessa kuluttajat eivät tiettävästi ole toistaiseksi saaneet pakkauksia. Niitä on jaettu muun muassa Saksassa ja Iso-Britanniassa. Niitä on lähetetty ainakin Kiinasta, Taiwanista ja Singaporesta.

Ruokavirasto pyytää, että jos siemenpakkauksen vastaanottaa, siitä lähetettäisiin tieto ja valokuva Ruokavirastolle.

Siemeniä ei pidä kylvää, koska niistä voi kasvaa haitallisia vieraslajeja tai ne voivat levittää uusia kasvitauteja. Ruokaviraston mukaan siementen alkuperää tai tarkoitusta selvitellään parhaillaan.

Kasvien tuontiin liittyvien säädöksien tarkoituksena on estää kasvintuhoojien leviäminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)