Verkkouutiset

Varoitus kouluille: Näin virus leviää sisätiloissa

Turvaväleistä ei ole apua, jos ilmanvaihdosta ei ole huolehdittu riittävällä tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain tautikeskus CDC on kehottanut osavaltioita kutsumaan oppilaat lähiopetukseen mahdollisimman pian kohentuneen epidemiatilanteen johdosta.

Monet opettajat ja vanhemmat ovat esittäneet huolensa siitä, ettei kouluissa ole kiinnitetty riittävästi huomiota riittävään ilmanvaihtoon.

New York Times esittelee animaatiossaan viruksen mahdollista leviämistä tavanomaisessa luokkatilassa. Useat koulut edellyttävät turvavälien pitämistä, maskeja ja ikkunoiden pitämistä auki, eikä tartuntaketjuja ole toistaiseksi jäljitetty juurikaan perusopetukseen.

Turvavälit eivät poista tartuntariskiä, sillä koronaviruksen on todettu leviävän aerosolitartuntoina jopa kymmenen metrin päähän sisätiloissa.

Ikkunoiden ollessa kiinni sama ilmamassa kiertää huoneen sisällä, ja arviolta kolme prosenttia sisäänhengitysilmasta on ollut muiden henkilöiden keuhkoissa. Myös terveiltä vaikuttavat oppilaat voivat olla viruksen oireettomia kantajia.

– Altistuminen on kiinni viruksen määrästä ja tilanteen kestosta, ympäristöterveyden asiantuntija Joseph Allen sanoo.

Tartuntariskiä voi vähentää yksinkertaisilla ja edullisilla keinoilla, kuten avaamalla edes yhden ikkunan ja lisäämällä tilaan HEPA-suodattimella varustetun puhaltimen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)