Osa potilaista on joutunut tehohoitoon neurologisten oireiden vuoksi. LEHTIKUVA / AFP / Jonathan Nackstrand

Varoitus koronasta: Aivovaurioita lievissäkin tapauksissa

Neurologin mukaan virus iskee poikkeuksellisella tavalla myös aivoihin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan koronavirus voi aiheuttaa vakavia aivovaurioita myös lievistä oireista kärsineille potilaille.

Yli 40 Covid-19-potilaaseen pohjautuvan selvityksen mukaan sairaus voi aiheuttaa aivotulehdusta, sekavuutta, hermovaurioita ja aivohalvauksia. Joissain tapauksissa koronavirusinfektion saanut potilas ei havainnut mitään muita oireita.

Brain-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan pandemia aiheutti Britanniassa tavanomaista enemmän ADEM-sairautta (akuutti disseminoitunut enkefalomyeliitti), johon ainakin yhden 59-vuotiaan naisen tiedetään menehtyneen. Myös muut neurologiset oireet lisääntyivät.

– Covid-19 vaikuttaa iskevän aivoihin tavalla, jota emme ole nähneet aiemmin virusten yhteydessä, neurologi Michael Zandi toteaa The Guardian -lehden mukaan.

Zandin mukaan osa potilaista on toipunut hyvin, mutta joillekin on jäänyt pysyviä vammoja. Heidän osaltaan muut koronaoireet voivat olla hyvin lieviä tai olemattomia.

Viruksen on havaittu aiheuttavan monille potilaille viikkoja tai kuukausia kestäviä oireita, kuten väsymystä, kömpelyyttä, muistiongelmia ja hengenahdistusta. Britanniassa pitkäaikaisista oireista kärsiville tarjotaan räätälöityjä kuntoutuspalveluita loppukesästä lähtien.

Tutkimuksessa kerrotaan 55-vuotiaasta naisesta, jolla ei ollut ennen koronavirusinfektiota minkäänlaisia mielenterveysongelmia. Hän alkoi käyttäytyä oudosti heti sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Nainen puki ja riisui takkinsa pakonomaisesti ja kertoi nähneensä apinoita ja leijonia kotonaan. Hän toipui lopulta sairaalahoidon ja psykoosilääkkeiden avulla.

47-vuotias naispotilas otettiin sairaalahoitoon viikko yskän ja kuumeen alkamisesta. Hän kertoi päänsärystä ja oikean käden puutumisesta. Potilaalle oli lopulta tehtävä hätäleikkaus, jossa osa kallosta poistettiin aivoturvotuksen aiheuttaman paineen helpottamiseksi.

– Haluamme, että lääkärit ympäri maailmaa tarkkailevat näitä koronaviruksen aiheuttamia komplikaatioita, Zandi sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt