Verkkouutiset

Varoitus maailman netille: Merikaapelit haavoittuvia sabotaasille

Kaapelien häirinnällä olisi arvioiden mukaan katastrofaalisia taloudellisia seurauksia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Merenalaisten tietoliikennekaapelien varoitetaan olevan vaarallisen alttiita sabotaasille ja tiedustelupalveluiden seurannalle.

Ilmiö ei ole sinänsä uusi, sillä esimerkiksi Yhdysvallat lähetti kylmän sodan aikana sukellusryhmiä asentamaan kuuntelulaitteita Ohotanmerellä sijainneisiin puhelinkaapeleihin. Asia selvisi Neuvostoliitolle vasta noin vuosikymmenen päästä.

Tällä hetkellä merten alla kulkee 380 kaapelia, joiden yhteispituus on noin 1,2 miljoonaa kilometriä.

– Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, kuinka vahvasti internet nojaa kiinteisiin kaapeliyhteyksiin. Ihmiset lähinnä etsivät matkapuhelimilla wifi-yhteyksiä, eivätkä hahmota ympärillään olevaa massiivista kaapeliverkostoa. He huomaavat asian vasta, kun yhteys katkeaa, Seacom-yhtiön johtaja Byron Clatterbuck toteaa CNN:lle.

Suurin osa viime vuosina tapahtuneista häiriöistä on ollut seurausta inhimillisistä vahingoista, kuten kalastusalusten tai ankkurien aiheuttamista vaurioista. Myös vuonna 2012 Yhdysvaltain itärannikolle iskeytynyt Sandy-hurrikaani rikkoi tilapäisesti usean tietoliikennekaapelin liitoskohdat mantereella.

Helmikuussa 2008 suuri osa Pohjois-Afrikan ja Persianlahden yhteyksistä yllättäen katkesi tai hidastui huomattavasti. Syyksi epäiltiin vanhaa, 5400 kilogrammaa painavaa ankkuria tai tahallista sabotaasia.

Internetin haavoittuvat kohdat

Tahallinen häirintä on herättänyt huolta erityisesti kaapeliverkoston keskellä sijaitsevassa Britanniassa, jossa puolustushallinnon esikuntapäällikkö Sir Stuart Peach kehotti vuoden 2017 lopulla Natoa suojaamaan viestiliikenneyhteyksiä Venäjän luomalta uhalta.

Hänen mukaansa merikaapelien katkaiseminen tai häiritseminen aiheuttaisi ”välittömiä ja mahdollisesti katastrofaalisia” seurauksia maan taloudelle. Policy Exchange -ajatuspaja huomautti samana vuonna julkaistussa raportissaan, että ”internetin ja modernin maailman valtimot on jätetty äärimmäisen haavoittuvaisiksi”.

Kaapelien määrän uskotaan toisaalta lisäävän järjestelmän kestävyyttä. Pelkästään Britanniaan on yhdistetty yli 50 merikaapelia, joten yhden tai kahden katkaiseminen ei välttämättä aiheuttaisi huomattavia häiriöitä.

– Globaalin internetin lamauttaminen edellyttäisi monia samanaikaisia iskuja, Clatterbuck huomauttaa.

Vihamielinen taho voisi vaihtoehtoisesti suunnata hyökkäyksensä mantereella sijaitsevaan internet-infrastruktuuriin, jonka osia voisi ainakin teoriassa lamauttaa hetkellisesti tarpeeksi voimakkailla kyberhyökkäyksillä. Valtiolliset ja sotilaalliset tahot voisivat tässäkin tilanteessa käyttää satelliitteihin pohjautuvia varajärjestelmiään.

Myös Kiinan ja Venäjän on arvioitu kehittäneen viime vuosina vedenalaisia seurantalaitteitaan.

– On todennäköistä, että kauko-ohjattavat venäläisalukset kykenevät käsittelemään merenpohjassa sijaitsevia kappaleita. Ne voivat myös kantaa mukanaan herkkiä seurantalaitteita, joiden tarkoitus on kuunnella vedenalaista viestiliikennettä tai muilla tavoin tuhota tai hyödyntää merenpohjassa sijaitsevaa infrastruktuuria, CSIS-ajatuspaja kirjoitti raportissaan vuonna 2016.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)