Verkkouutiset

Näytteenottokyltti Meilahden sairaala-alueella Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Varoitus epidemiasta: Nyt myös keski-ikäisten tartunnat kasvussa

Koko HUS-alue on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uudenmaan alueellisen koronakoordinaatioryhmän päätöksellä Länsi-Uusimaa ja samalla koko HUS-alue ovat siirtyneet kiihtymisvaiheeseen.

Ryhmä esittää kokoontumisrajoitusten laajentamista koko Uudenmaan alueelle ja nykyisten rajoitusten jatkamista pääkaupunkiseudulla.

Taustalla on jo viisi viikkoa kestänyt tartuntamäärien nousu.

– Valtaosa tartunnoista todetaan 18–29-vuotiailla, mutta viimeisen viikon aikana on myös 30–50-vuotiaiden tartuntamäärissä ollut nousua, HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen toteaa tiedotteessa.

Infektiot ovat lisääntyneet lisäksi Länsi-Uudellamaalla, joka siirtyi koordinaatioryhmän päätöksellä kokonaisuudessaan kiihtymisvaiheeseen.

Koronakoordinaatioryhmä suosittelee vahvasti, että myös yksityistilaisuuksissa noudatettaisiin kokoontumisista annettuja rajoituksia. Yli kymmenen hengen kokoontumisia sisätiloissa ei siten tulisi järjestää, ellei niissä voida varmistua osallistujien välillä kahden metrin turvaetäisyyden ylläpitämisestä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)