Brexit-prosessin vakavin uhka on koko Yhdistyneen kuningaskunnan hajoaminen, toteaa entinen suurlähettiläs Antti Kuosmanen.
– Vakavin välitön uhka liittyy Pohjois-Irlantiin. Jo pelkät kovan Brexitin aiheuttamat taloudelliset vahingot olisivat merkittävät rajan molemmin puolin, mutta nekin kalpenisivat, jos Pohjois-Irlannin väkivaltaisuudet leimahtaisivat uudelleen, Kuosmanen kirjoittaa Suomen Kuvalehden julkaisemassa Kanava-lehden kirjoituksessa.
Se ei ole hänen mukaansa aivan pois suljettu vaihtoehto, sillä ilman Brexitiäkin tilanne on ollut Pohjois-Irlannissa huononemaan päin.
– Välillä taka-alalle väistyneen Skotlannin itsenäistymisen uhkan aktualisoituminen olisi ehkä väkivallaton, mutta vielä perustavampi asia, eikä Irlannin yhdistymisen haamu jäisi siitä pahaenteisyydessä jälkeen, Kuosmanen toteaa.
– Jos jäljelle jäisivät vain Englanti ja Wales, tapahtuisi jotain oikeasti historiallista: yli 300-vuotisen Yhdistyneen kuningaskunnan hajoaminen. Sellainen jättäisi varjoonsa jopa Britannian kansainvälisen aseman väistämättömän murenemisen ja kaikki ne hankaluudet, joita EU:n ja saarivaltion välisen suhteen järjestämisessä kohdattaisiin eron jälkeen.
Ennennäkemätön tilanne
Kuosmanen pitää järkyttävänä, että konservatiivipuolueen jäsenten enemmistö näyttää olevan valmis kaikkeen tähän ja lisäksi oman puolueensa tuhoutumiseen, kunhan vain ”Brysselistä” päästään eroon.
– Boris Johnsonin valinta konservatiivien uudeksi johtajaksi Theresa Mayn eron jälkeen oli merkki siitä, että puolueessa halutaan omia Brexitin jyrkimpien ajajien linja, sillä se nähdään varmimmaksi tavaksi pysyä vallassa. Kovan sopimuksettoman Brexitin pahaenteiset seuraukset ovat toissijaisia, Kuosmanen kirjoittaa.
– Muiden kuin kiihkomielisimpien brexiteerien mielestä pahin erovaihtoehto, lähtö ilman sopimusta, on Johnsonin tultua pääministeriksi alkanut tuntua yhä väistämättömämmältä, vaikka parlamentti onkin hyväksynyt lain, jonka pitäisi estää se.
Kuosmasen mukaan tällaisen eron varjopuolet eivät rajoitu vain ikäviin taloudellisiin seurauksiin. Sen myös pelätään huonontavan radikaalisti ilmapiiriä, jossa pitäisi ryhtyä rakentamaan uutta suhdetta EU:n ja Britannian välille.
– Vaikka äkkieroon on jo varauduttu ja sen vaikutuksia voidaan vielä väliaikaisesti pehmentää, kukaan ei varmuudella tiedä, mitä kaikkea siitä seuraisi – siinä määrin ennennäkemättömässä tilanteessa oltaisiin, Kuosmanen huomauttaa.
– Eri asia on, tapahtuuko ero sittenkään jo 1.11.2019. Sopimuksettoman eron kamaluus on jo käynnistänyt kamppailun eropäivän lykkäämisestä taas kerran. Se on samalla kamppailu Johnsonin hallituksen ja viime kädessä koko Brexitin kohtalosta.
Sopuerokin muuttaisi EU:ta
Kuosmanen korostaa, että sopuerokin tietysti muuttaisi jäljelle jäävää EU:ta.
– Tietynlaisesta eriseuraisuudestaan huolimatta Britannia on ollut vakiintunut, painoarvoltaan suuri jäsenmaa, jonka lähtö kutistaisi EU:ta selvästi, joskaan ei ratkaisevasti.
Kuosmanen muistuttaa, että ilman Britanniaa EU:n sisämarkkinat olisivat kehittymättömämmät, jos niitä olisi edes syntynyt. Britannialla on ollut suuri merkitys myös EU:n kauppapolitiikan kaupan vapauteen tähtäävän perussuuntauksen muotoilijana ja monenvälisen maailmanlaajuisen kauppajärjestelmän puolustajana.
– Toisaalta maa on estänyt eurooppalaisen integraation syventämisen monilla aloilla, esimerkiksi yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ja kehitettäessä sotilaallista toimintakykyä. Ironista kyllä, tässä kohden se on muuttanut mieltään, kun se on valmistautunut eron jälkeiseen aikaan.
Maaliskuussa 2017 EU:lle tehdyn eroilmoituksen jälkeinen prosessi on ollut sekasortoinen.
– Theresa Mayn pääministerikaudella ehkä absurdein käänne oli alkuperäisen eropäivän 29.3.2019 alla parlamentissa esitetty äänestysnäytelmä, jossa menivät nurin kaikki vaihtoehdot – jopa sopimukseton ero, joka toteutuu, jos mitään uusia päätöksiä ei tehdä ja jonka estämiseksi olisi pitänyt hyväksyä jokin muista hylätyistä vaihtoehdoista, Kuosmanen muistuttaa.
