Britannian EU-eron on määrä astua voimaan 29.3.2019. LEHTIKUVA / AFP

Varoitus Brexitin seurauksista: Suomen on toimittava

EK:n johtajien mielestä Suomessa on arvioitava, mitä seurauksia Brexitillä on EU:n tulevaisuuteen.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n hallituksen puheenjohtaja Veli-Matti Mattilan ja toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan Britannian EU-ero on murheellinen ja samalla herätys myös eurooppalaiselle elinkeinoelämälle.

Brexitin vaikutukset näkyvät heidän mukaansa jo nyt, vaikka ero ei ole vielä tapahtunut.

− Britannian talouden näkymät ovat verrokkimaita heikommat, ja Britannia on menettänyt vaikutusvaltaansa EU:ssa. Suomessa on arvioitava, mitä seurauksia Brexitillä voi olla EU:n tulevaisuuteen, Veli-Matti Mattila ja Jyri Häkämies kirjoittavat Helsingin Sanomien Vieraskynässä.

− Olemmeko riittävän aktiivisia EU-vaikuttamisessa ja olemmeko muiden maiden näkökulmasta kiinnostava ja rakentava kumppani? Parannettavaa riittää, he lisäävät.

Mattila ja Häkämies korostavat pohjoismaisen yhteistyön tärkeyttä Brexitin jälkeen.

− Pohjoismaiset elinkeinoelämän järjestöt toivovat, että EU:ssa toimitaan johdonmukaisesti markkinoiden avaamiseksi ja tasapuolisten kilpailuedellytysten vahvistamiseksi – sekä EU:n sisämarkkinoilla että globaalisti. Näin vältetään protektionismin ja eristäytymisen houkutukset. EU:ssa pitäisi investoida tutkimukseen ja innovaatioihin sekä hyödyntää muun muassa digitalisaation ja kiertotalouden liiketoimintamahdollisuudet.

Mattilan ja Häkämiehen mukaan EU:n yhtenäisyyttä repiviä voimia on runsaasti ja ”EU natisee liitoksissaan”

− Luottamuspula haittaa yhteistyötä sekä jäsenmaiden kesken että EU-instituutioiden välillä. EU:n hajaantuminen ja heikentyminen ovat riski Suomen taloudelle. Keskittyminen EU:n perustehtäviin – erityisesti tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääomien vapaan liikkuvuuden turvaamiseen sekä kauppapolitiikan toimintakyvyn tehostamiseen – voisi hälventää jakolinjoja, he sanovat.

Mattilan ja Häkämiehen mukaan ”meillä on mahdollisuudet vaikuttaa EU:n kehitykseen, kun tarjoamme eurooppalaisia ratkaisuja pohjoismaisella kokemuksella”.

− Meidän on myös löydettävä uusia kumppaneita perinteisen pohjoisen koalition ulkopuolelta. Pohjoismainen yhteistyö on kuitenkin tärkeä kanava, jonka avulla voimme vahvistaa Suomen äänen kuuluvuutta EU:ssa. Meidän kannattaa hyödyntää sitä, he sanovat.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt