Ulkoministeri Timo Soini ei olisi voinut olla enempää oikeassa todetessaan keväällä, että populismia ei ole lyöty eikä se ole kadonnut mihinkään. Perussuomalaisten lähdettyä hallitukseen ja myöhemmin jakaannuttua kahtia, populismin ilmatilan ovat kaapanneet erityisesti vihreät ja myös demarit näyttävät kirivän osingoille.
Opposition pääpopulistipuolueena vihreät ovat tietoisesti halunneet mm. luoda mielikuvan, että juuri kokoomus on murentanut koko koulutusjärjestelmämme. Toisin kuin väitetään, tällä hallituskaudella ei ole koskettu lainkaan peruskoulujen rahoitukseen. Päinvastoin. Peruskouluille on myönnetty lisärahoitusta epätasa-arvoistumisen estämiseen, opettajien täydennyskoulutukseen, koululiikunnan tukemiseen ja kielikokeiluihin. Myös opetussuunnitelmia on uskallettu uudistaa.
Kokoomus kantaa vastuunsa tehdyistä koulutusleikkauksista toisin kuin vihreät. Vihreät pitivät Niinistön johdolla ammatilliseen koulutukseen kohdistettuja leikkauksia viime hallituskaudella välttämättömänä. Opposition huutohurmoksessa olisi hyvä muistaa, että paljon parjattu korkeakoulujen rahoitus on sekin osapuilleen samalla tasolla kuin vuonna 2012.
Koulutus on näkyvin, mutta valitettavasti ei ainoa esimerkkien pitkässä luettelossa. Demarit ovat syksyn tullen heränneet vastustamaan kilpailukykysopimusta, vaikka itse hyväksyivät kikyn mukisematta eduskunnassa. Syysistuntokauden kermana on Hakaniemen veteraanien keksintö syyttää hallitusta lomarahaleikkauksista. Vihreiden populismi erottuu kuitenkin demarien hätähuudosta ylimielisyydessään.
Opposition tulee ja pitää haastaa hallitusta. Haastaminen ei voi kuitenkaan tarkoittaa faktojen ohittamista ja ohipuhumista. Populismi nakertaa demokraattista uskottavuutta ja luo tahran koko poliittiselle keskustelulle. Populismille on tyypillistä mustavalkoinen vastakkainasettelu, yksinkertaistaminen, kaksoisstandardit ja tunteisiin vetoaminen. Puheissa kansa on silkka retorinen rakennelma.
Sekä vihreillä, että demareilla on nyt varjobudjettien myötä jälleen näytön paikka kertoa omista tavoitteistaan ja konkretisoida se, mitä he todella tarjoavat pullistelevien puheidensa täytteeksi. Rima ei ole tältä osin edes korkealla, jos katsoo viime syksyn esityksiä, joissa vihreät esittivät säästöjen leikkaamista ja verojen korottamista mm. verottamalla työssäkäyntiä noin 200 miljoonalla. Demarit puolestaan esittivät suureleisesti erilaisia hokkuspokkustemppuja, kuten luomalla täysin uuden veron, kuvittelemalla että harmaan talouden torjunnasta saataisiin 200 miljoonan lisätulot 20 miljoonan panostuksella tai ryöväämällä Sitran taseesta 355 miljoonaa juuri Suomen 100-vuotisjuhlavuotena.
Jännityksellä odotan, minkälaisia urotekoja oppositio olisi tällä kertaa valmis tekemään talouden tasapainottamiseksi ja työllisyystilanteen parantamiseksi. Pelko on, että populismi houkuttelee tilanteissa, joissa ei ole tarjolla helppoja ratkaisuja.
