Kirjoittajan mielestä hävittäjähankinnan vastustajilla on suurempi todistustaakka. LEHTIKUVA/AFP

Henri Vanhanen: Varautuminen on halvinta maanpuolustusta

Taivaalla jylisevä hävittäjä hätkähdyttää ensin.

Oli odotettavaa, että keskustelu Suomen seuraavista hävittäjistä ryöpsähtäisi isommalle vaihteelle. Kyseessä on Suomen valtion historian suurin hankita, josta tehtävän päätöksen ajankohta, vuosi 2021, lähenee. Kun koronavirus levisi pandemiaksi ja sysäsi Suomen muun maailman mukana taloudelliseen ahdinkoon, myös HX-hanke joutui tiimalasin alle ehkä aiemmin kuin oli ajateltu.

Olemassa olevat jakolinjat palasivat nopeasti esille. Ne, jotka alun perinkin ovat vastustaneet hävittäjähanketta sen vuonna 2017 arvioidussa 7-10 miljardin euron kokoluokassa (loppuvuodesta 2019 hallitus linjasi, että hanke saisi maksaa enintään 10 miljardia euroa), kyseenalaistavat nyt hankkeen aikataulun ja sisällön.

Hankkeen aikataulun puolustajat näyttävät joutuneen ainakin näennäisesti ahdinkoon säästöpaineiden edessä. Trendiksi niin Suomessa kuin laajemmin Euroopassa on osoittautunut, miten puolustusmenot ovat monien säästökaavailujen kärjessä, kuten niin usein aiemminkin vaikeina taloudellisina aikoina. On vaikea nähdä tilannetta, jossa myös Suomen puolustusmenot eivät joutuisi tarkastelun kohteeksi.

HX-hankkeen ahdingon ei pitäisi kuitenkaan lopulta olla kovin suuri. Ratkaisevalla tasolla niin pääministeri Sanna Marin kuin puolustusministeri Antti Kaikkonen ovat puhuneet hävittäjähankkeen jatkamisen puolesta. Siksi on vain ihmeteltävä, miten ohuilla argumenteilla hankkeen lykkäämisen tai kokonaisvaltaisen muuttamisen puolesta jotkut argumentoivat.

Korvaavien hävittäjien hankinta on lähtökohtaisesti pirullinen teema HX-hankkeen ulkopuolisille tarkkailijoille. Jotta olisi kykenevä arvioimaan Suomelle parasta ratkaisua, olisi pystyttävä ymmärtämään hankkeen kolmea olennaista ulottuvuutta: 1) Suomen puolustuksen tarpeet ja uhkakuva-arviot niin koko maan kuin ilmavoimien näkökulmasta ja tätä taustaa vasten tunnettava potentiaalisen hävittäjän teknologiset suorituskyvyt, 2) hävittäjien strategis-poliittinen ulottuvuus ja miten hankinta vaikuttaa Suomen kansainväliseen puolustusyhteistyöhön ja 3) Suomen valtiontaloutta hankkeen rahoituksen kannalta.

Yhtälö on valtaosalle mahdoton, kun tiedonsaanti hankkeesta on väkisinkin epäsymmetristä. Vain rajattu joukko asiantuntijoita tuntee HX-hankkeen keskeisimmät vaatimukset, jotka liittyvät koneen suorituskykyihin ja Suomen puolustuksen tarpeisiin. Siksi joidenkin uutistoimistojen tekemät iltapäiväkyselyt siitä, mikä hävittäjä olisi Suomelle paras tai tulisiko niitä hankkia nyt tai kenties myöhemmin ja kuinka paljon, tuntuvat absurdeilta.

Voin myöntää, etten esimerkiksi itse kykene arvioimaan kaikkia näitä kolmea ulottuvuutta riittävällä tietopohjalla. Ymmärrän myös olla kommentoimatta hankkeen turvallisuuspoliittista dynamiikkaa sen kummemmin. Sen verran on kuitenkin todettava, että HX-hankkeessa ei ole vain kyse kalustohankinnasta, vaan yhdestä Suomen turvallisuuspolitiikan strategisesti tärkeimmistä ja kauaskantoisimmista hankinnoista.

HX-hankkeen moniulotteisuus on lopulta kaksiteräinen miekka. Moniulotteisuus suojelee hankkeen toteuttamista epämääräisiltä puheilta hävittäjien määrän vähentämisestä, korvaamisesta lennokeilla tai lykkäämisestä, saaden nopeasti näiden väitteiden esittäjät näyttämään teemaan perehtymättömiltä. Varsinkin kun pääteltävissä sen sijaan on, mitä haittaa nykyisen hallitusohjelman kirjausten (Hornetien suorituskykyjen täysimääräinen korvaaminen) täyttämättä jättäminen aiheuttaisi.

Toisaalla juuri hankkeen monipuolisuus ja suuruusluokka edellyttävät myös kriittistä keskustelua. Tämä kriittisyyden vaatimus pätee kuitenkin yhtä lailla hankkeeseen kohdistuneeseen kritiikkiin. On hyvin ongelmallista, kun näkemykset hankkeen lykkäämisestä pohjautuvat epämääräisiin tietoihin ja löyhiin ehdotuksiin. Kielteistä on myös se, miten ajoittain Suomen puolustushallinnosta on synnytetty mielikuvaa itsenäisen piiloagendan omaavaksi lobbariksi. Vaikka luottamus viranomaisiin ei ole missään itsestäänselvyys, sen kyseenalaistaminen ilman luotettavaa näyttöä on vaarallinen polku.

On selvää, että jokainen hallinnonala Suomessa pyrkii vartioimaan määrärahojaan ja että näiden hallinnonalojen virkamiehet löytävät perusteluja ministeriönsä tarpeille. Tämä peruslähtökohta ei kuitenkaan vielä riitä syyksi kyseenalaistaa virkamiesten integriteettiä. Pahimmillaan tällainen epäilyksen varjon langettaminen luo mahdollisuuksia kyseenalaistaa koko hankintaa disinformaation keinoin.

Kun hävittäjähankinnan rahoituksesta väännetään lähitulevaisuudessa eduskunnassa, on keskustelussa väkisinkin huomioitava talousennusteet ja tämä tulee luomaan painetta HX-hankkeen rahoitukselle. Selvää tässä vaiheessa on kuitenkin se, että suurempi todistustaakka on nyt niillä, jotka puhuvat hankkeen lykkäämisen, Hornetien käyttöiän jatkamisen tai korvaavien lennokkien puolesta.

***

Havahduin hiljattain olohuoneessani kovaan jylinään aamupäivällä. Kyseessä oli tietysti puolustusvoimien lippujuhlan päivä, jonka seurauksena taivaalla lenteli hävittäjiä.

Ajauduin tapahtuman seurauksena keskustelemaan hävittäjistä erääseen viestintäpalveluun. Siellä yksi osanottajista leimasi tällaiset ”paraatilennot hirvittäväksi rahantuhlaamiseksi”.

Pohdin hetken aikaa kommenttia ja sitä, miten nämä ”paraatilennot” ovat oikeastaan Suomen turvallisuuden ytimessä. Mieleeni tuli joskus Ilkka Kanervalta kuulemani ajatus siitä, ettemme valmistaudu puolustamaan maatamme sen takia että haluaisimme sotaa, vaan sen takia, ettemme siihen koskaan joutuisi. Samaa ajatusta voidaan lainata hävittäjien hankinnan ja käyttötarkoituksen osalta.

”Pitkässä juoksussa on ehkä kuitenkin halvempaa vaalia suomalaisten maanpuolustustahtoa ja lentää niitä paraatilentoja. Halvin sota on se, jota ei koskaan käydä ja siitä hävittäjähankinnoissa on viime kädessä kysymys”, vastasin keskusteluun.

Taivaalla jylisevä hävittäjä hätkähdyttää ensin. Sen jälkeen se muistuttaa, että nehän vain noudattavat puolustusvoimien lakisääteisiä tehtäviä. Kyse on varautumisesta, josta maailmaa runteleva pandemia on ollut kivulias opetus. Riittäviä resursseja on vaikea saada keskellä kriisiä eikä pandemia valitettavasti vapauta tarpeesta varautua erilaisiin kriiseihin, vaikka ne eivät todennäköiseltä vaikuttaisikaan.

Henri Vanhanen

Henri Vanhanen

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt