Ennusteen mukaan vappuviikosta on tulossa tavallista kylmempi. Vapun juhlijoita viime vuonna Helsingissä. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Vappuviikosta tulossa tavallista kylmempi

Lämpötilat voivat paikoitellen jäädä alle viiteen asteeseen.

Ensi viikon eli vappuviikon keskilämpötila tulee Forecan ennusteen mukaan olemaan 1,5-2,5 astetta tavanomaista kylmempi.

– Vappuviikko on ennusteen mukaan sekä Suomessa että koko Keski- ja Pohjois-Euroopassa vuodenaikaan nähden kylmä. Viikon sadekertymän ennustetaan olevan meillä vuodenajan keskiarvon luokkaa, paikoin jopa sitä vähäisempi, Forecan meteorologi Joanna Rinne sanoo blogissa.

Kuukausiennuste ei kuitenkaan ota kantaa yksittäisten päivien, kuten vappuaaton ja vappupäivän säähän. Päiväkohtaiset ennusteet tulevat tarkentumaan lähempänä vappua.

Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että vapusta on tulossa tavanomaista kylmempi.

– Tällä hetkellä tarkempi ennuste ei ulotu vielä aivan vappuaattoon ja vappupäivään, mutta näyttää siltä, että sää voisi olla koleaa, osin aurinkoista, mutta kuuroherkkää – iltapäivisin kuuroja voisi tulla etelässäkin asti joko lumijyväsinä tai vetenä.

Rinteen mukaan lämpötilat saattaisivat vappuviikolla päivisin etelässä jäädä alle kymmeneen ja pohjoisessa alle viiteen asteeseen.

– Tämä oletus perustuu kuitenkin vappua edeltävien päivien säätyyppiin, eli itse vapusta ei vielä ole tarkempaa ennustetta, Rinne sanoo.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt