Romanttinen suhtautuminen kommunismiin on kirjoittajan mielestä yhä valitettavan yleistä. Youtube

Atte Kaleva: Vapaus ja pakkovalta

Pyhiä opinkappaleita kyseenalaistavia haukutaan kirjoittajan mukaan yhä äärioikeistolaisiksi.

Porvarillinen maailmankatsomus perustuu vapauteen. Juuri vapaus on se keskeinen tekijä, joka on länsimaisen hyvinvoinnin taustalla. Kun yksilöllä on vapaus tuottaa, yrittää, omistaa ja käydä kauppaa, kaikki yhteiskunnan jäsenet hyötyvät. Vapaus synnyttää innovaatioita, kysyntää ja tarjontaa, ja nämä yhdessä kasvattavat työllisyyttä.

Työ ja yrittäminen luovat omaisuutta, ja yksityinen omistaminen onkin vapauden ohella länsimaiden taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin taustalla. Omaisuutta voi joko säästää, käyttää itse, lahjoittaa hyväntekeväisyyteen tai investoida yrityksiin, joissa se tuottaa työtä ja hyvinvointia entistä useammalle. Tätä kutsutaan kapitalismiksi. Sen avulla vauraus on ihmiskunnan historiassa ennennäkemättömällä tavalla levinnyt myös työläisille ja työttömille. Ilman omaisuutta ja yrityksiä köyhien elintason nostaminen ei onnistu, vaikka sosiaalinen edistys on itse asiassa ahkeruuden ja riskinoton eli yrittämisen ja työnteon pelkkä sivuilmiö. Kapitalismi ja vapausaate ovat parhaat tavat poistaa köyhyys. Ne ovat myös tieteen, teknologian ja sivistyksen moottoreita.

Vapaus luo hyvinvointia, mutta vapaudella on myös rajansa. Ja vihollisensa. Kokoomuksen arvoihin kuuluu valinnanvapauden mahdollistaminen. Moni muu puolue tai liike haluaa päättää toisten puolesta, mutta se ja vaihtoehtojen eliminoiminen on totalitarismia, joka on vapausaatteen ikiaikainen vastapuoli. Kyse on kollektivismista, jossa yksilö on alisteinen järjestelmälle: jos ihminen ei käyttäydy kuten ideologin teoria olettaa, hänet pitää pakottaa siihen.

Synkimmät aatteet

Maailmanhistorian verisimmät kollektivistiset aatteet ja niille perustetut valtiot ovat kommunismi ja kansallissosialismi, Neuvostoliitto ja natsi-Saksa. Kommunistisia diktatuureja on ollut paljon enemmän kuin fasistisia ja on edelleen, Kiina, Kuuba ja Pohjois-Korea niistä tunnetuimmat. Pahamaineisimpien joukkoon kuuluu punaisten khmerien lyhytaikainen, mutta sitäkin kammottavampi hirmuhallinto Kamputseassa 1975–1979.

Kommunismia ja kansallissosialismia yhdistää pakkovalta ja sen myötä porvarillisen vapauden ankara vastustaminen. Erityisesti kommunismissa koko porvarillishumanistinen elämäntapa ja maailmankatsomus pyritään systemaattisesti tuhoamaan maapallon laajuisesti. On laskettu, että brutaalisti elintilaa itselleen raivanneet kansallissosialistit tuhosivat arviolta 20 miljoonaa ihmistä, mukaan lukien noin kuusi miljoonaa juutalaista. Vähintään yhtä valloitushaluisen kommunismin uhreja on puolestaan ainakin sata miljoonaa ja niitä tulee valitettavasti koko ajan lisää, viimeisimpänä esimerkkinä Kiinan julmat uiguurivainot ja tiibetiläisten sorto.

Tammikuun 27. vietetään juutalaisvainojen ja muiden kansanvainojen uhrien muistopäivää. Wikipedian mukaan päivän tarkoitus on ”muistuttaa meitä yli 50 vuoden takaisista tapahtumista, joiden kukaan ei soisi toistuvan ihmiskunnan historiassa. Näin muistopäivä sisältää juutalaisten tuhonnan, holokaustin lisäksi esimerkiksi armenialaisten kansanmurhan Osmanien valtakunnassa 1915 ja suuren terrorin Neuvostoliitossa 1930-luvulla, vaikka monissa maissa on kyse nimenomaan holokaustin muistamisesta.”

Tärkeä päivä

Euroopassa muistetaan kommunismin ja natsismin uhreja myös 23. elokuuta: ”Stalinismin ja natsismin uhrien eurooppalainen muistopäivä on Euroopan parlamentin vuodesta 2009 tunnustama, vuosittain 23. elokuuta vietettävä muistopäivä Euroopan totalitarististen maiden uhrien muistoksi. Päivämäärä on allekirjoittamispäivä 1939 Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta, jota parlamentin puhemies Jerzy Buzek luonnehti vuonna 2010 ’ihmiskunnan historian kahden pahimman totalitarismin muodon yhteenliittymäksi’. Kannanotto pitää Neuvostoliiton kommunistisen stalinismin ja Saksan/Suur-Saksan kansallissosialismin, natsismin aikaisia joukkokarkotuksia, murhia ja orjuuttamisia sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan sekä pyrkii vahvistamaan Euroopassa demokraattisia arvoja ja rauhaa.” (Wikipedia.)

On tärkeää palauttaa mieliin kommunismin synkkä historia viime vuosisadalta ja tuomita se ehdottomasti kaikissa ilmenemismuodoissaan. Erityisen tärkeää se on siksi, että yhä tänä päivänä moni, eduskuntaa myöten, puolustaa tätä epähumaania aatetta, jossa ihmisten perusoikeuksille ei anneta mitään arvoa. Kommunismiin liittyy vielä nykyäänkin sinisilmäistä romantiikkaa, sorrettujen ja köyhien auttamista, tasa-arvon ideaali, samoin kuin vapauden, jotka lähemmässä tarkastelussa ja historiassa paljastuvat tuulentuviksi. Kommunismi pettää aina ihanteensa: sorto pahenee, köyhät köyhtyvät lisää ja tasa-arvo on tasapäistämistä, joka tarvittaessa suoritetaan väkivalloin, terrorilla, vangitsemalla, uudelleen kouluttamalla tai teloittamalla. Koska kommunismi tähtää yksityisomistuksen lakkauttamiseen, on se väistämättä vapauden vihollinen. Neuvostoliitto tunnetaan myös gulagista, vankileirien saaristosta. Siitä on tullut kommunistien rikosten synkkä muistomerkki. Me emme unohda.

Helsinki ilman natseja -mielenosoitus ei ole herättänyt erityisen voimakkaita tunteita, mutta hieman yllättäen Helsinki ilman kommunisteja -videoni herätti. Tämä kaksoisstandardi oli odotettu ja sen osoittaminen videon tarkoitus, mutta en olisi odottanut niin monen siihen lankeavan. Reaktio osoittaa romanttisen suhtautumisen kommunismiin olevan edelleen valitettavan yleistä. Vaikka sillä on noin viisi kertaa enemmän uhreja kuin kansallissosialismilla, siihen suhtaudutaan paljon hyväksyvämmin, johtuen unelmista, kauniista ideaaleista ja ennen muuta silmien sulkemiselta historiallisille tosiasioille. Taustalla on myös kyynistä valtapolitiikkaa.

Virossa on toisin

Jo etelänaapurissamme Virossa asenne kommunismiin on tyystin erilainen. Virolaiset kummastelevat suomalaisia kommunisteja ja täällä vallitsevaa hyväksyvää suhtautumista kommunismiin, onhan monen virolaisen koko suku, vanhemmat tai isovanhemmat kyyditty yön pimeydessä tuntemattomaan paikkaan, josta harva koskaan palasi kotiin. Stalinin vainot ja väestön pakkosiirrot eivät millään tavalla eronneet Hitlerin vastaavista. Kyse oli systemaattisesta etnisestä terrorista ja joukkotuhonnasta. Kommunismi ja natsismi ovat saman kolikon kääntöpuolet.

Kirjailija, toimittaja ja elokuvaohjaaja Imbi Paju, jonka äiti ja tämän kaksoissisar kyyditettiin Stalinin vainoissa, ja jotka selvisivät siitä hengissä, kirjoittaa aihetta käsittelevässä teoksessaan Torjutut muistot: ”Natsi- ja neuvostojärjestelmä luottivat toisiinsa, sillä ne ymmärsivät toistensa vaikuttimia ja liikkeellepanevia voimia. Saksa sai omaan järjestelmäänsä vastustajien ja juutalaisten tuhoamisen esikuvan punaiselta Venäjältä. Saksalaiset kävivät opiskelemassa Neuvostoliiton mallileireillä, ja niiden mukaan perustettiin samanlaiset keskitysleirit myös Saksaan kyltin ’Arbeit macht frei’ alle.”

Paju lainaa samassa yhteydessä uudelleen itsenäistyneen Viron presidentin Lennart Meren Tukholmassa 13. huhtikuuta 1999 pitämää puhetta. Kommunismin rikoksia käsitelleessä seminaarissa Meri sanoi: ”Totalitaariset järjestelmät käyttivät tosin erilaisia univormuja, mutta olemukseltaan ne olivat identtiset kaksoset. Toinen oppi toiselta, toinen kehittyi toisen tukemana … Ei ollut väliä, ohjasiko valtion taloutta Valtiollinen talouskomitea vai Speerin komitea …”.

Viron neuvostomiehitystä ja kommunistista terroria käsittelevän teoksen Kaiken takana oli pelko johdannossa kirjailija Sofi Oksanen toteaa: ”Kyyditykset ovat määriteltävissä kansanmurhaksi. YK:n mukaan kansanmurha on yritys tuhota ’kokonaan tai osaksi kansallinen, etninen, rodullinen tai uskonnollinen ryhmä’. YK julisti kansanmurhan kansainvälisoikeudelliseksi rikokseksi vuonna 1948 – ei liene sattumaa, että neuvostoliittolaiset varmistivat, että luokka-asemaan tai ideologiaan perustuvia joukkovainoja ei luokiteltu tuolloin joukkotuhonnaksi, vaikka länsivallat olisivat halunneet sisällyttää kyseiset perusteet mukaan.”

Videoni paljastamalla kaksoisstandardilla on siis poliittiset juuret, jotka juontuvat Stalinin Neuvostoliittoon. Jostain syystä Suomessa vieläkin voidaan mainita jakamaton ihmisarvo kommunismin yhteydessä, vaikka kansallissosialismin yhteydessä sitä ei voisi kuvitellakaan. Mainitussa johdannossa Sofi Oksanen kirjoittaa tähän liittyen: ”Antifasismi on kaikkialla pakollista. Antikommunismi ei. Kirjan tekijät eivät toki toivo hellempää suhtautumista yhteenkään kansanmurhaan, mutta surullista on, että yhtä kansanmurhaa, holokaustia, on käytetty myös poliittisena aseena, ja sen historiaa vääristelty propagandan tarkoitusperien mukaan, kuten Neuvostoliitossa tehtiin. Se on epäkunnioittavaa myös holokaustin uhreja kohtaan. Neuvostopropaganda nimittäin ahkeroi uutterasti sen eteen, että jälkipolvet uskoisivat Viron ensimmäisen tasavallan olleen ’fasistinen’ ja natsimyönteinen juutalaisten vihollinen. Sehän oli tarpeellista, jotta Neuvostoliiton suurin tarina – se miten alusmaat ’vapautettiin fasismin ikeestä’ – olisi uskottavaa ja oikeuttaisi miehityksen.”

Leimaamisella pitkät perinteet

Fasistiksi ja äärioikeistolaiseksi nimittämisellä on pitkät perinteet juuri kommunistisessa propagandassa. Järjestelmän kriitikoilta piti viedä uskottavuus ja kannatus. Poliittinen esikuvani Georg C. Ehrnrooth kertoo muistelmateoksessaan Krokotiilien keskellä, miten hänet länsimielisenä parlamentaarisen demokratian kannattajana Urho Kekkosen Suomessa toistuvasti leimattiin äärioikeistolaiseksi tai fasistiksi: ”Kun presidenttiehdokas Kekkonen piti Porissa vuonna 1968 yhden viimeisistä vaalipuheistaan, hän kysyi epäilikö joku sitä, että Junnila ja Ehrnrooth eivät olisi äärioikeistolaisia. Mikäli emme olleet kuulleet sanaa aikaisemmin aksiomina, jota ei siis tarvinnut todistaa, saimme kuulla sen vastaisuudessa kyllästymiseen asti. Sen omaksuivat erityisesti ne puolueet, joilta puuttui asiaperusteita, kun niiden oli pidettävä äänestäjänsä etäällä perustuslaillisista. Ketään ei haitannut, että sana otettiin kommunistien suusta. Jotteivät olisi pekkaa pahempia, nämä menivät askelta pitemmälle ja kutsuivat meitä ’fasisteiksi’.”

Tätä taipumusta näkee asiaperusteiden puuttuessa vieläkin kotimaisessa politiikassa ja varsinkin sosiaalisessa mediassa. Millainen arvopohja sitten aiheutti Ehrnroothille nämä leimat? ”Olin äärioikeistolainen (ja siis huono demokraatti), sillä se joka vastusti K-linjaa, ei ollut aatteellisesti puolueeton vaan läntisten demokratioiden oikeus- ja sivistysjärjestelmän kannattaja. Tämäkin oli siihen aikaan ’äärioikeistolaisuutta’.”

Ei mitään uutta auringon alla. Porvarillisen maailmankatsomuksen omaavia länsimielisiä liberaalidemokraatteja haukutaan edelleen äärioikeistolaisiksi ja fasisteiksi, jos he uskaltavat kyseenalaistaa nomenklatuuran pyhät opinkappaleet. Mutta mitä länsimielinen liberaalidemokraatti sitten kannattaa? Hän kannattaa porvarillista maailmankatsomusta. Hän tietää, että vapaus edellyttää puitteet, demokraattisen järjestelmän, oikeusvaltion, joita tarvitaan jakamattoman ihmisarvon ja vapauden suojaamiseen. Tästä syystä hän kannattaa avoimuuden ohella myös turvallisuutta. Jos ulkorajat eivät pidä, kansallisvaltio ja sen järjestelmä romahtavat. Sama pätee EU:hun: jos ulkorajat eivät pidä, vapaa liikkuvuus unionin sisällä muodostuu turvallisuusuhaksi. Vastaavasti demokratian on suojeltava itseään vihollisiltaan, totalitaristisilta aatteilta. Vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa on kuitenkin suvaittava myös epämiellyttäviä ideologioita, katsomuksia ja ilmiöitä tiettyyn rajaan saakka. Jos konkreettista uhkaa vapauden edellytyksille ilmenee, raja on vedettävä siihen.

Nykyään liberalismiksi nimitetään aivan erilaista käsitystä kuin alun perin. Itseään arvoliberaaleiksi kutsuvilta on esimerkiksi outoa vähentää yksilön vapautta valita. Koko ikänsä maitoa juomaan tottuneilta vanhuksilta ja pieniltä lapsilta halutaan viedä julkisella sektorilla valinnanvapaus ja pakottaa heidät juomaan kauramaitoa tai muita korvikkeita. Henkilöauton käyttö yritetään tehdä käytännössä mahdottomaksi. Tästäkin syystä tarvitaan konservatismia, joka suojelee instituutioita kaikenlaiselta radikalismilta ja suhtautuu reformeihin maltillisesti, koska perinne ja vapaus valita ovat sen sydämessä. Klassinen liberaali ja konservatiivi löytävät helposti yhteisen sävelen talouskysymyksissä ja valinnanvapauden turvaamisessa. Liberaalikonservatiivi valitsee molemmista katsomuksista parhaat puolet.

Politiikkaa ei voi tehdä pelkillä mielipiteillä, ne pitää perustaa faktoihin. Kokoomus kannattaa vapautta ja erilaisten asioiden mahdollistamista markkinatalouden avulla. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Minusta kokoomus vastustaa kaikenlaista pakkovaltaa, jossa kielletään, vaikeutetaan, tukahdutetaan, säädellään, yliverotetaan ja pelataan faktojen sijaan mielikuvilla tai jollain arvolla, jota ei voida perustellulla faktalla käytännössä soveltaa tekeillä olevaan päätökseen. Kokoomus vastustaa kaikkea totalitaristista ääriajattelua, esiintyipä sitä sitten millä laidalla hyvänsä.

Atte Kaleva

Atte Kaleva

Atte Kaleva on yrittäjä, sotatieteiden maisteri, kapteeni evp, Helsingin kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt