Verkkouutiset

Vanhojen asuntojen kauppa takkuaa

Vanhojen asuntojen kauppa ei ole koko vuonna päässyt odotettuun nousuun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusien asuntojen kauppa piristyi selkeästi alkusyksyllä. Syyskuussa kaupaksi kävi 969 uudiskohdetta, mikä oli 3,4 prosenttia viime vuotta ja peräti 40 prosenttia viiden vuoden keskiarvoa enemmän.

Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton asuntokaupan tilastot kertovat kuitenkin, että vanhojen asuntojen kauppa ei ole koko vuonna päässyt nousuun. Syyskuussa vanhoja asuntoja myytiin 10,3 prosenttia viime vuotta vähemmän ja 5,7 prosenttia viiden vuoden keskiarvoa vähemmän.

Tilastoasiantuntija Ilkka Lehtisen mukaan uusien osakeasuntojen tuotanto on vähentänyt vanhojen asuntojen kysyntää vuosina 2016-2018. Esimerkiksi vuosina 2016-2019 markkinoille on tullut arviolta 40[nbsp]000 vapaarahoitteista vuokra-asuntoa.

Suurista kaupungeista Tampere ja Espoo ovat ponnistaneet vahvaan kasvuun viiden vuoden keskiarvoon verrattuna. Myös Vantaalla ja Turussa kauppamäärät ovat selkeästi viiden vuoden keskiarvoa korkeamalla tasolla.

Vanhojen kerrostaloasuntojen myyntiaika pääkaupunkiseudulla on keskimäärin 61 päivää ja omakotitalon 104 päivää. Muualla Suomessa vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen myyntiaika on 82 päivää, ja omakotitalon 122 päivää.

Vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat laskivat hieman elokuuhun verattuna sekä pääkaupunkiseudulla että muualla Suomessa. Markkinoilla oli selvä hintapiikki kesä-heinäkuussa, mutta elo-syyskuussa on palattu takaisin normaalille uralle. Pääkaupunkiseudulla vanhojen kerrostaloasuntojen hinnat ovat nousseet vuodessa 2,9 prosenttia ja muualla Suomessa yhden prosentin.

Pääkaupunkiseudulla vanhan kerrostaloasunnon keskimääräinen neliöhinta oli syyskuussa oli 4[nbsp]465 euroa ja muualla Suomessa 2[nbsp]268 euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)