Ainoa vammaisten ryhmä, johon kuuluville Venäjän viranomaiset pyrkivät tosissaan järjestämään itsenäisen elämän edellytyksiä ovat paraurheilijat. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Vammaiset pulassa Venäjällä

Venäjä ratifioi YK:n vammaisten oikeuksien sopimuksen vuonna 2012.

Käytännön tasolla muutokset vammaisten elämässä ovat kuitenkin olleet hyvin pieniä. Ainoa vammaisten ryhmä, johon kuuluville viranomaiset pyrkivät tosissaan järjestämään itsenäisen elämän edellytyksiä ovat paraurheilijat, koska heidän katsotaan tuovan kansainvälistä mainetta Venäjän valtiolle.

Venäjällä erilaista invaliditeettia aiheuttavista vammoista kärsivät ihmiset on jaettu kolmeen eri ryhmään vamman vaikeusasteen mukaan.

Lainsäädäntö takaa vammaisille oikeuden kuntoutukseen maan terveydenhoidon rakenteissa.

Kun terveysviranomaiset määrittelevät, mihin ryhmään vammainen kuuluu tapahtuu usein niin, että vammaisuuden astetta pyritään laskemaan. Tällöin kaikkia säädösten edellyttämiä palveluita ei pidä järjestää. Tähän vaikuttaa se, että vammaisuus asiana on edelleen Venäjällä tabu, josta ei julkista keskustelua käydä.

Ne vammaisaktiivit, jotka haastavat näkyvästi julkista valtaa epäkohdista saattavat kärsiä omia palveluita hakiessaan.

Siksi Suomessa vieraileva venäläinen vammaisaktiivi tahtoo esiintyä vain etunimellään Irina. Irina kertoo, että terveysviranomaiset saattavat usein määritellä esimerkiksi vammaisen ihmisen oikeuksia ja kyvykkyyttä koulutukseen toisin kuin ihminen itse tahtoisi.

Iso ongelma koulutukseen pääseville on se, että suurin osa oppilaitoksista on esteellisiä, jolloin vammaiset ihmiset eivät pysty niissä kunnolla liikkumaan. Avustajia kouluissa on pääasiassa vain sosiaalisista syistä tai oppimisvaikeuksista johtuen tukea tarvitseville.

Perusopetus kuuluu kaikille, mutta vammaiset määrätään usein kotiopetukseen, jossa opettajien pitäisi tulla oppilaiden kotiin. Käytännössä näin ei läheskään aina tapahdu. Tämä johtaa siihen, että peruskoulun päästötodistus ei vastaa sitä, mitä oikeasti on pystytty oppimaan.

Venäjän virallisen politiikan mukaan vammaisten internaateista pyritään pääsemään eroon. Niitä on kuitenkin edelleen olemassa ja niissä vammaiset joutuvat liikuntaongelmien takia viettämään hyvin eristäytynyttä elämää.

Yliopistoon pääsevät joutuvat usein kärsimään paitsi esteettömään liikkumiseen liittyvistä ongelmista myös siitä, ettei yliopistojen johtoportaita ole koulutettu suhtautumaan vakavasti vammaisten yhtäläisiin oikeuksiin muiden opiskelijoiden kanssa

Venäjän lakien mukaan vammoja omaavilla on myös yhtäläinen oikeus työelämään. Säädösten mukaan vammaiset saavat tehdä 4-päiväistä työviikkoa ja käyttää yhden päivän kuntoutukseen työnantajan kustannuksella.

Useat työnantajat eivät kuitenkaan tahdo näihin lisäkustannuksiin sitoutua ja vammaisten työttömyysaste on Venäjän virallisissa tilastoissa 85 prosenttia työelämään kykenevistä. Alimmillaan se on ollut vuonna 2016 jolloin lukema oli 80. Lain mukaiset säädökset määräävät myös työelämän esteettömyydestä, mutta Venäjältä puuttuu kulttuuri jossa rakennuksia suunniteltaessa määräykset otettaisiin huomioon.

Periaatteessa työvoimatoimistoilla on velvollisuus järjestää vammaisille työpaikkoja, mutta Irinan ja monen muun Venäjän vammaislähteen mukaan toimistot määrittelevät hyvin helposti ihmisiä työelämään kykenemättömiksi, jolloin valtion ei pidä maksaa heille myöskään työttömyyskorvausta.

Venäjän tiedeakatemian köyhyystutkimuksessa valtaosa vammaisista jäi virallisen köyhyysrajan alapuolelle. Venäjällä tähän joukkoon kuuluvat ihmiset joutuvat elämään kuukaudessa alle 150 euron suuruista minimipalkkaa alemmilla tuloilla.

Irina näkee Venäjän vammaisten olosuhteiden parantamisessa kiireellisimmäksi tehtäväksi esteettömien tilojen ja kulkureittien rakentamisen.

Varsinkin kahteen vaikeimmin vammautuneiden ryhmään kuuluvien on monissa tapauksissa vaikea päästä ulos edes asunnoistaan. Irinan mukaan myös asennekasvatusta tarvitaan yhteiskunnan kaikilla tasoilla, sillä vammaisten vaikeus mennä esimerkiksi kahviloihin, ravintolaan ja elokuviin ei johdu vain fyysisistä esteistä, vaan myös ilman vammoja elävien ihmisten asenteista.

Venäjän suuria vammaisjärjestöjä Irina arvostelee siitä, että ne tyytyvät vain pienien epäkohtien paikkailuun, koska niille on tärkeää olla presidentti Vladimir Putinin ja muiden vallanpitäjien kavereita. Näiksi järjestöiksi hän mainitsee Yleisvenäläisen vammaisjärjestön sekä näkö- ja kuulovammaisten suuret järjestöt. Näiden järjestöjen jäsenille ei Irinan mukaan ajeta tosissaan yhtäläisiä oikeuksia muiden ihmisten kanssa, vaan suurin osa jäsenistä hyötyy jäsenyydestään lähinnä vain pääsemällä joskus järjestöjen kustantamille retkille mukaan.

Pienemmistä järjestöistä Perspektiivi -niminen järjestö on pyrkinyt edistämään esteetöntä suunnittelua. Järjestö yrittää myös konkreettisesti edistää vammaisten työllistymistä ja käy kouluissa kertomassa ja keskustelemassa vammaisuudesta. Se järjestää myös tasokkaita kansainvälisiä elokuvafestivaaleja.

Irinan mielestä venäläiset vammaisjärjestöt tarvitsevat enemmän läpinäkyvyyttä, jotta vammaisilla olisi mahdollisuus päästä niiden kautta vaikuttamaan asioihinsa.

Monet uudemmat pienemmät järjestöt pyrkivätkin tähän. Niissä tahdotaan haastaa valtiollinen valta vastuuseen vammaisten asioiden laiminlyönneistä. Esimerkiksi Pietariin ja Moskovaan on syntynyt erityisesti vammaisten naisten oikeuksiin ja koettuun syrjintään keskittyviä järjestöjä.

Tutkijat ovat arvioineet, että Venäjällä vammainen nainen joutuu kymmenen kertaa todennäköisemmin väkivallan ja seksuaalisen hyväksi käytön kohteeksi kuin ilman vammoja elävät. Haasteena vammaisilla naisilla on saada esimerkiksi poliisilta riittävä apu tällaisiin tilanteisiin.

Irinan mielestä Venäjällä olisi paljon opittavaa siitä, miten Suomessa on edistytty vammaisten yhtäläisten oikeuksien toteuttamisessa. Hän tahtoo korostaa, että ilman vahvoja ja itsenäisiä vammaisjärjestöjä ei Suomessakaan olisi kaikkia uudistuksia saatu aikaan.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt