Verkkouutiset

Valtuutetun puhe ’ihmisroskasta’ oli epäasiallista ja loukkaavaa

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan kyse ei ollut yksittäisestä leimaavasta sanavalinnasta vaan kokonaisuudesta asiayhteydessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan Oulun kaupunginvaltuutetun Riikka Moilasen (kesk.) puheenvuoro ”ihmisroskasta” oli kokonaisuudessaan epäasiallinen, epäkunnioittava ja loukkaava.

Oikeusasiamies on antanut eilen ratkaisunsa kantelusta, joka Moilasen puheenvuorosta oli tehty.

Riikka Moilanen kysyi Oulun kaupunginvaltuuston kyselytunnilla syyskuussa 2018, ”mitä Oulun kaupunki aikoo tehdä sille ihmisroskalle, jota siellä on yllättävän paljon, siis tarkoitan niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet Isokadun nyt kodikseen”.

Oikeusasiamiehen mielestä asian arvioinnissa tulee ottaa huomioon se, missä asiayhteydessä Moilanen loukkaavaa sananvalintaa käytti. Kysymys oli valtuustokyselystä, jossa arvosteltiin kaupungin keskustan katujen roskaisuutta ja epäsiisteyttä. Kyselyssä pyydettiin selvitystä siitä, mihin toimenpiteisin ryhdytään kävelykatupintojen puhdistamiseen ja roskien poistamiseen.

– Valtuutettu A (Moilanen) esitti tämän asian käsittelyn yhteydessä kysymyksen siitä, mitä tehdään sille ihmisroskalle, joka oleilee kyseisellä katualueella. Hän puheenvuorossaan tarkoitti niitä vähäosaisia ihmisiä, jotka käyttävät ammattimaisesti alkoholia, huumeita, päihteitä ja ovat ottaneet kadun nyt kodikseen. Mielestäni kysymys ei ollut vain yksittäisestä leimaavasta sanavalinnasta, vaan myös siitä, että se esitettiin käsiteltäessä kävelykatupintojen puhdistamista ja roskaisuutta. Puheenvuoro oli kokonaisuudessaan tässä asiayhteydessä esitettynä epäasiallinen, epäkunnioittava ja loukkaava, Sakslin toteaa.

Oikeusasiamies kiinnittää Moilasen huomion siihen, että Suomen perustuslaki turvaa ihmisarvon loukkaamattomuuden ja yksilön vapauden ja oikeudet sekä velvoittaa edistämään oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa.

Oikeusasiamies on saattaanut käsityksensä kaupunginvaltuutetun virheellisestä menettelystä luottamustoimessa Moilasen itsensä ja Oulun kaupunginhallituksen tietoon.

Oulun poliisi päätti, että esitutkintaa ei asiassa suoriteta. Päätöksen mukaan asiassa ei tullut ilmi sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä rikosta.

Pihlajalinna Oulun toimitusjohtajana toiminut entinen kansanedustaja Riikka Moilanen sai potkut työstään ihmisroskapuheesta nousseen kohun seurauksena.

Moilanen oli ehdolla kevään eduskuntavaaleissa keskustan listalta Oulun vaalipiirissä. Hänen äänimääränsä tippui 3[nbsp]400 äänestä 2[nbsp]000 ääneen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)