X
SULJE MAINOS
Valtiovarainvaliokunta kehottaa hyväksymään EU-elpymispaketin. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Valtiovarainvaliokunta kannattaa osallistumista EU-elpymispakettiin

”Poisjääminen saattaisi tulla jatkossa kalliimmaksi.”

Eduskunnan valtiovarainvaliokunta katsoo, että EU:n elpymispakettiin osallistuminen on Suomen edun mukaista. Valiokunnan mietintö elpymispaketista valmistui tänään keskiviikkona.

– Valiokunnan arvion mukaan elpymispaketista pois jääminen ei ole Suomen edun mukaista, sillä yhdenkin maan poisjäänti saattaa johtaa hankkeen kariutumiseen. Tällöin syvän kriisin todennäköisyys olisi suuri ja sen myötä Suomen todennäköinen taloudellinen menetys olisi merkittävä, valiokunta toteaa.

Valiokunta kuitenkin edellyttää, että elpymisväline pidetään poikkeuksellisena ja kertaluonteisena ratkaisuna, järjestely ei toimi ennakkotapauksena eikä Suomi hyväksy vastaavan järjestelyn toistamista tai muuttamista pysyväisluonteiseksi. Valiokunta esittää yhteensä kahdeksan lausumaa, jotka eduskunnan tulisi sen mielestä ottaa huomioon asiasta päätettäessä.

Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa on todettu, että Suomen jääminen pois EU-paketista ei välttämättä kaataisi pakettia. Tällöin Suomi voisi omilla päätöksillään saavuttaa paremman elpymistuloksen kuin EU:n kautta tulevilla varoilla. Valiokunta ei usko tähän.

– Valiokunta yhtyy kuitenkin hallituksen arvioon ja katsoo, että tällainen ratkaisu veisi tuntuvasti maamme poliittista pääomaa. Poisjääminen saattaisi tulla jatkossa kalliimmaksi, jos Suomi ei saisi omille kannoilleen enää tukea päätettäessä asioista, joissa ei vaadita yksimielisyyttä.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt