Muusikko ja keskustan pitkäaikainen entinen kansanedustaja Mikko Alatalo, 70, valittelee maaseudun tilannetta. Anna-lehti on reportaasissaan vienyt Alatalon hänen lapsuudenkotiinsa Kiiminkiin.
Hänen vanhempiensa kuolemasta on yli kymmenen vuotta. Talo on tyhjillään ja asuinkelvoton. Vanhat talot eivät mene kaupaksi ja purkaminenkin maksaisi.
– Jos olisi rahaa, remontoisin sen ja panisin vuokralle, Mikko Alatalo sanoo Annassa.
– Täällä tulee nykyisin niin alakuloinen olo. Nyt on meneillään valtava omaisuuden siirto, kun vanhat talot maaseudulla menettävät arvoaan, ja samaan aikaan maksetaan gryndereille hirvittäviä summia siitä, että saadaan asua kaupungeissa pienissä kopperoissa. Ihan suuren mittaluokan puhallus.
Vanhemmat, ompelija-äiti ja taksikuski-isä, rakensivat rintamamiestalon 1952 perintötontille.
– He olivat aina huolehtimassa, että miten se poika pärjää maailmalla, mutta jossain vaiheessa huoli kääntyi toisin päin. Meidän vanhempamme panivat koko elämänsä peliin, jotta me saisimme paremman elämän ja kouluttaisimme itsemme yliopistoissa asti. Kun me lähdimme pienistä mökeistä maailmalle, Suomi teki valtavan hypyn sivistysvaltioksi.
Hänen mielestään muuttoliike tapahtui hallitsemattomasti.
– Siinä meni sukupolvien helminauha rikki ja menetettiin jotain. Ehkä eteläeurooppalaisissa kulttuureissa on vahvempi sitoutuminen sukuun. Jotain arvokasta on siinä, kun suku on suojana.
– Täällä kunnon ihmiset yrittävät pitää yllä maaseutua, vaikka joillekin maaseutu on ollut pilkan kohde. Ranskassa maaseutu on pyhä, koska sieltä saadaan leipä ja viini. Englannissa pitää olla varakas, jotta voi asua maaseudulla. Itävalta, Saksa, Hollanti, ei näissä maissa häpeillä maaseutua.
