Verkkouutiset

Myös komponenttipula viivästyttää teollisuuden tuotantoa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Valtaosa vientiyrityksistä kärsii ongelmista logistiikassa

Yritysten kustannustaakkaa ei pidä enää kasvattaa, toteaa Keskuskauppakamari.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yritysten logistiikkaongelmat sekä vaikeudet tuotanto- ja hankintaketjussa ovat kasvaneet viime keväästä.

– Perimmäinen syy on pandemian aiheuttama tavaravirtojen seisokki, kun kysyntä hiipui ja satamia suljettiin. Siitä seurannut kysynnän nopea käynnistyminen on vaikuttanut siihen, että laivat seisovat nyt satamissa ja hinnatkin ovat räjähtäneet. Yritysten kustannustaakkaa ei pidä enää kasvattaa, toteaa Keskuskauppakamari.

Kauppakamarin mukaan ongelma vaikuttaa lähes kaikkiin toimialoihin välillisesti. Komponenteista on pulaa ja tuotanto- ja toimitusajat pitenevät. Laivat seisovat satamissa vain odottaakseen purkua tai lastausta. Tästä syystä 40 päivän matkaan voi kulua jopa 80 päivää.

– Kuljetusten ongelmat ja konttipula nostavat yritysten kustannuksia merkittävästi. Suomen syrjäinen sijainti luo jo lähtökohtaisesti monille yritykselle korkeampaa kustannustasoa verrattuna kilpaileviin yrityksiin muissa maissa. Ongelmien on arvioitu jatkuvan myös ensi vuonna, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka.

Yritysten tilaukset ja teollinen tuotanto ovat olleet kasvussa, mutta tuotanto- ja toimitusajat venyvät. Saatavuuteen liittyvät riskit voivat aiheuttaa toimitusviiveitä, joiden ei monissa yrityksissä kuitenkaan arvioida olevan pitkäkestoisia.

– Viivästykset eivät ole vältettävissä. Nyt taloudessa menee kovaa ja rahtimarkkinoiden ongelmat johtuvat osittain siitä. Epävarmuutta on kuitenkin niin kauan, kun elämme pandemian kanssa, Toivakka sanoo.

Keskuskauppakamarin syksyn vientiyrityskyselyssä 84 prosenttia yrityksistä ilmoittaa logistiikkaongelmista. Keväällä vastaava luku oli 69 prosenttia. Logistiikkaongelmia ovat kuljetushäiriöt konttipula ja kohonneet kuljetuskustannukset.

– Kyselyn avoimissa vastauksissa yritykset toivoivat, ettei kuljetuskustannuksia enää kasvateta, jotta suomalaisten yritysten kilpailukyky maailmankaupan elpyessä ei heikkene, Toivakka sanoo.

Pullonkaulat eivät johdu vain kuljetusongelmista, vaan myös komponenttien, välituotteiden, raaka-aineiden saatavuudessa on kasvavia ongelmia. Yrityksistä 82 prosenttia ilmoitti ongelmista. Keväällä vastaava luku oli 56 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)