Verkkouutiset

Valmet sai Suomen Kasvupalkinnon

Palkinto on kunnianosoitus yhteiskunnallisesti merkittävästä ja vastuullisesta kasvusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valmetin Paperit-liiketoimintalinjan johtaja Jari Vähäpesola vastaanotti keskiviikkona Kasvu Openin vuosittain myöntämän Suomen Kasvupalkinnon Jyväskylässä järjestetyssä kasvuyritystapahtuma Kasvu Open Karnevaalissa. Palkinto on Kasvu Openin mukaan kunnianosoitus yhteiskunnallisesti merkittävästä ja vastuullisesta kasvusta, jota Valmet toteuttaa.

Vähäpesola muistuttaa tiedotteessa, että Valmet on maailman johtava teknologian ja palveluiden toimittaja paperi-, sellu- ja energiateollisuudelle.

– Paperit-liiketoiminnassamme olemme onnistuneet yli kaksinkertaistamaan saamiemme tilausten määrän vuoteen 2013 verrattuna, jolloin Valmet irtautui omaksi pörssiyhtiökseen.Asiakkaat ympäri maailmaa ovat luottaneet Valmetiin ja olemme kyenneet kehittämään teknologioita, jotka ovat osoittautuneet erittäin kilpailukykyisiksi globaaleilla markkinoilla. Samalla olemme työllistäneet merkittävän määrän alihankkijoita, jotka ovat tehneet kanssamme erinomaista yhteistyötä tämän kasvun aikaansaamiseksi, hän kertoo.

Kasvu Open jakaa kerran vuodessa Suomen Kasvupalkinnon yritykselle, joka on tehnyt rohkeita päätöksiä viennin, uusien työpaikkojen ja innovaatioiden edistämisessä ja on poikkeuksellisella tavalla nostanut Suomen taloutta kasvuun.

Suomen Kasvupalkinnon saajan valitsee Kasvu Open Board, johon kuuluuu arvovaltaisia edustajia yrityksistä ja muista organisaatioista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)