Työntekijöitä Valmet Automotiven tehtaalla Uudessakaupungissa 2017. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Valmet Automotive palkkaa tuhat Saloon ja Uuteenkaupunkiin

Yhtiö aikoo käynnistää akkujen kokoonpanon Salossa jo tämän vuoden aikana.

Valmet Automotive kertoo palkkaavansa tänä vuonna noin tuhat uutta työntekijää Salon akkutehtaalle ja Uudenkaupungin autotehtaalle. Pääosa henkilöistä rekrytoidaan tuotantotehtäviin, mutta yhtiön mukaan myös toimihenkilötarve kasvaa merkittävästi aiemmista vuosista.

– Valmet Automotive kasvaa tänä vuonna merkittävästi Salon akkutehtaan myötä. Samalla myös Uudenkaupungin autonvalmistukseen tarvitaan jatkuvasti lisää henkilöstöä. Autoala kiinnostaa työnhakijoita Suomessa, ja hakijamäärät akkutehtaan toimihenkilötehtäviin ovat ylittäneet odotuksemme, kertoo Valmet Automotiven toimitusjohtaja Olaf Bongwald tiedotteessa.

Yhtiö aikoo käynnistää akkujen kokoonpanon Salossa tämän vuoden aikana. Valmet Automotive kertoo päässeensä neuvotteluissa Salon IoT Campuksen kanssa ratkaisuun, jonka myötä aiemmin Nokian matkapuhelinten valmistukseen käytetyissä tiloissa on jo aloitettu muutostyöt akkupakettien suursarjatuotannon tarpeita varten.

Akkutehtaan toimihenkilöiden rekrytointi on jo aloitettu, ja tuotantohenkilöiden rekrytointi aloitetaan toukokuussa. Kampanjointi toteutetaan alueellisesti, ja toimenpiteitä keskitetään yhtiön toimipaikkojen työssäkäyntialueille.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt